Olisiko aika hellittää hieman?

Tällä viikolla alkoi ketuttamaan maailman asiat tavallista enemmän eikä mua huvittanut mennä salille, vaikka normaalisti odotan salitreeniä kuin kuuta nousevaa. Ruoka ei myöskään maistunut samaan tapaan kuin tavallisesti (eli todella hyvin) ja vähän saatoin itkuakin tirauttaa muutamasta turhasta asiasta. Pienen pohtimisen jälkeen jouduin toteamaan itselleni, että nyt on aika hellittää hieman. Ottaa vähän happea ja tehdä aivan muita asioita kuin teen normaalisti. Voisin pitää samalla lepoviikon salitreenistä. Cheerleadingissä tietysti käyn, koska EM-kisat lähestyvät tuota pikaa, mutta kaiken muun ylimääräisen jätän nyt hetkeksi pois. Se hetki voi olla muutaman päivän tai viikon. Jopa useamman. Sitä en kyllä usko. Yleensä tällaiset olotilat menevät noin viikossa ohi. Tärkeää on vaan tunnustella omaa kroppaa ja varsinkin pääkoppaa.

Ihan totaalisesta treenaamattomuudesta ei kohdallani voida nyt puhua, mutta välillä on hyvä pitää edes jonkinlaista hengähdystaukoa kiivaasta elämäntahdista. Yleensä aloitan treenin rasittavuuden minimoinnilla. Fitness-kisoihin valmistavilla kilpailukausilla olen pitänyt kevyitä viikkoja säännöllisemmin kuin nyt ja silloin olen käynyt salilla noin kolmesti hieman pumppailemassa ja tehnyt hieman kevyttä aerobista päälle. Kehityskaudella en ole rytmittänyt kevyitä viikkoja yhtä tarkasti, vaan kuunnellut kroppaa ja sen lähettämiä signaaleja. Välillä on kevennetty salitreenin raskautta ja välillä on taas pidetty pidennettyjä viikonloppuja. Tapoja on monia erilaisiin tilanteisiin.

13288525_10208807367528928_1758466560_o13282350_10208807158803710_1695130864_o

Mitä sitten olen nyt tehnyt, kun en ole kuluttanut aikaani treenaamalla? Olen nukkunut enemmän päikkäreitä, lukenut vähän, silitellyt paljon kissoja ja kävin eilen jopa shoppailemassa. En muistanut kuinka terapeuttista shoppailu voi parhaimmillaan olla! Ainakin silloin jos löytää täydelliset farkut 😉 Suuntasin suoraan lemppariliikkeisiini ja kyselin tutuilta myyjiltä heti suositukset, ettei tarvitse turhaan änkeä mulle vääränmallisia vaatteita päälle ja kirota sen takia omaa hankalanmallista kroppaa.

Hengähdystauko niin sanotusti kaikesta auttaa mua saamaan fokuksen kasaan ja innostumaan taas niistä samoista asioista, joista olen jaksanut intoilla vuodesta toiseen. Seuraavaksi ajattelin muuten ottaa kunnon päikkärit kissat kainalossa (kyllä, mä oon #crazycatlady) ja tehdä herkullista iltapalaa. Höllää säkin välillä <3

Edellinen juttuni: Kilpaileminen on urheilun suola

Postauksen kuvat: Siiri Saarela

Kilpaileminen on urheilun suola

Suurella jännityksellä odotettu lätkän MM-finaali on nyt ohi ja tämä penkkiurheilija nautti siitä spektaakkelista ainakin täysin rinnoin, vaikka hopeaa tulikin. Mulla oli koko päivän sellainen pieni jännityksen tunne mahan pohjassa, aivan kuin olisi omat kisat tiedossa. Siitä sainkin inspiraatiota kirjoitella tästä aiheesta.

En varmaan ole ainoa, jonka mielestä kilpaileminen tekee urheilusta vielä mielenkiintoisempaa? Itse  pidän myös penkkiurheilusta ja omaan itsekin myös suhteellisen vahvan kilpailuvietin. Mä vaan rakastan sitä tunnetta, kun vähän jännittää, ei tiedä miten päin olisi. Kroppa virittyy tunnelmaan nostamalla adrenaliinitasoja ja erilaiset kisatilanteeseen liittyvät ajatukset pyörivät päässä tornadon lailla. Käsillä on se yksi hetki, johon on tähdätty koko kausi ja et voi muuta kuin tehdä parhaasi.

Olen pitkään koittanut löytää nautintoa pelkästään ihan omaksi ilokseen tekemisestä, mutta eihän siitä ole mitään tullut. Jos harrastaisin joogaa niin yrittäisin varmaan kilpailla siinäkin 😀 Olen tässä ehtinytkin jo mietiskellä onko tämä vain yksi luonteenpiirteeni vai olenko tavallaan näiden kaikkien kilpaurheiluvuosien aikana itse opettanut itseni siihen, ettei urheileminen ilman tavoitteita tunnu tyydyttävältä? Vai olenko mä sellainen ihminen, joka tykkään asettaa itselleen tavoitteita, joita kohti tähdätä?

Nykyisessä tehokkuutta vaalivassa yhteiskunnassa tämä tavoitteellisuus tuntuu olevan hyväksi. Kun asetan itselleni tarpeaksi kireät deadlinet, niin työnjälki ja tehokkuus ovat silloin parasta. Yllättäen myös saan luovuutta puskettua juuri näissä tilanteissa hyvin ulos. Teen siis luovaa suunnittelutyötä IT-alalla, jossa työtahti on aika kova. Töitä olisi niin paljon kuin ehtii tekemään ja mahdollisimman nopealla aikataululla. Aina on kiire.

Toisaalta taas nautin vastavuoroisesti suurestikin sellaisesta tilanteesta, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Yksi parhaita asioita maailmassa on vaikka viikonloppureissu mökille kun tiedossa ole mitään pakollista tekemistä. Voi vaan olla ja makoilla vaikka riippukeinussa lukien hyvää kirjaa. Rauhoittua siihen tilanteeseen ja antaa ajan kulua.

Millaisia liikkujia te olette? Tykkäättekö treenailla omaksi iloksenne vai haalitteko tavoitteita? Entä mikä saa teidät rentoutumaan?

Edellinen juttuni: Tähtäimessä cheerleadingin EM-kisat

Postauksen kuvat Siiri Saarela
Kuvan huppari* ja housut*