Meksikon junioreiden MM-kisat

Nonniin, nyt on aika suoltaa vihdoin tarinaa Meksikossa järjestettävistä junoreiden ja mastersien MM-kisoista. Matka itsessään oli todella raskas, 30 tunnin matkustussessiot yhteen suuntaan verottivat todella paljon, mutta kokemuksena reissu oli yksi opettavaisimmista ja kasvattavimmista. Kävin tosiaan ensimmäiset kisani kolme viikkoa ennen tätä reissua, joten kilpailemisesta ja niihin valmistautumisesta ei ollut paljoakaan kokemusta, mutta kyllä siitä selvittiin. Lähdetään purkamaan reissukokemusta päivä päivältä:

1597091_1508096246103304_7100288875028685384_o

Torstai 2.10, matkustuspäivä

Torstaiaamuyöllä herätyskello soi neljän aikaa. Takana oli ei-niin-virkistävät 4 tunnin yöunet, sillä olimme aikaisempana iltana lätränneet kroppaan pari kerrosta ProTania ja pakkausvetkuiluni takia yöunet jäivät varsin mitättömiksi. No ei siinä paljoakaan väsyttänyt, kun pinkaisin sängystä ylös aamu(yön)palalle. Jos nyt jälkiviisas olisi ollut, niin en olisi syönyt aamupalaa vielä noin aikaisin, vaan olisin säästellyt sitä pidemmälle. Ruokailuvälit meinaan venyivät matkustettaessa todella paljon ja nälkä pääsi yllättämään kerran jos toisenkin, vaikka olinkin varautunut hyvin.

Bussimatka Turusta Helsinki-Vantaalle meni rattoisasti Instagramin hästägiä #bikinifitness selatessa. Yllättävän nopeasti kahden ja puolen tunnin selailun jälkeen tiesin kaikki kanssakilpailijat ja heidän meriittinsä. Myöhäistä siinä oli kuitenkaan enää jännittää kuka tulee kilpailemaan vastaan, kun enää ei voinut oikein tehdä mitään muuta kuin istua perspuuduksissa lennolla kompressiosäärystimet jalassa. Pitkät lennot, täysin suolaton ruokavalio ja runsas nesteiden juonti eivät itsessään olleet mikään nautinnollinen yhdistelmä jatkuvan pissahädän takia, eikä tilannetta helpottanut se, että minun ja body fitnessissä kisaavan Elin Hasselin penkkirivin päässä istui ärtyisä Norjan kehonrakentajanaisten huoltaja, joka ei suinkaan riemastunut jatkuvista vessareissuistamme ja näytti sen hyvin selvästi. Siitä kiutenkin vasta ilo syntyikin, kun Ojalan Jeve vahingossa pudotti vesivarastoja täydentäessään ylähyllyltä tämän kyseisen leidin päälle jonkin matkatavaranyssykän… Voi sitä ärinän ja murinan määrää 😀 Vessassakäyminen ei ainakaan helpottanut tämän jälkeen!

IMG_0050_2

Kellojahan käännettiin lennon aikana kahdeksan tuntia taaksepäin, joten olimme paikallista aikaa perillä noin kello seitsemän torstai-illalla. Vähemmästäkin sitä menee sekaisin, mutta olin kyllä tässä vaiheessa jo ihan tööt. Lentokentälle jouduimme ensimmäisenä tullitarkastukseen, jossa meiltä vietiin melkein kaikki ruoat. Mantereellehan ei saa tuoda Euroopasta mm. kanaa, parsaa  (mitään vihreitä vihanneksia ylipäätänsä) tai hedelmiä. Kyllähän koko joukkio tiesi, ettei maahan saa vietyä sitä kanaa, mutta aina kannattaa yrittää! Itse olin sen verran ovela, että kun ensimmäinen laukkuni oli tyhjennetty ruoista ja samalla kun toista laukkuani tarkastettiin, lappasin tästä viimeisestä tarkastamattomasta laukustani loput ruoat tähän ensimmäiseen jo tarkastettuun laukkuun 😀 Sain siis jonkin verran omia ruokia mukaani niin, etten bussimatkalla nälkään kuollut!

Tullihärdellin jälkeen etsimme lentokentältä meille kisailijoille järjestetyn bussin, johon kaikki Moreliaan matkustavat fitness-ihmiset ympäri maailmaa yrittivät ängetä. Varsinaista kyynerpäätaktiikkaa sai kyllä käyttää, jos halusi laukkunsa ensinnäkin a) bussin ruumaan ja b) istumapaikan. Ei ollut mikään helppo juttu. No team Finland sai itselleen oikein hyvät paikat täydestä bussista, mutta sitten jouduimme odottelemaan kunnes paikalle saapuu toinen bussi niille, joilla ei käynyt niin hyvä tuuri kuin meillä. Vihdoin kun pääsimme matkaan, ajoimme suunnilleen tunnin kunnes pysähdyimme ensimmäiselle stopillemme. SIIS TUNNIN!?! Siinä siis vähän esimakua meille täsmällisyyteen tottuneille skandinaaveille latinoiden mañana mañana -kulttuurista. Maantieteellisesti välimatkaa Mexico Citystä Moreliaan oli 300 kilometrin verran ja meillä tämän matkan tekemiseen meni 8-9 tuntia.

IMG_0081_2

Perjantai 3.10, kisoihin valmistautuminen ja weight-in

Saavuimme hotellille viiden aikaan perjantaina aamuyöstä aivan rättiväsyneinä. Itse en ollut juurikaan saanut nukutuksi kuin muutaman silmällisen ja aikaero painoi huomattavasti. Siinä sitten hotellilla odottelimme väkijoukon rynniessä, että pääsisimme kirjautumaan sisään. No ei sekään ollut taaskaan niin helppoa kuin olisi voinut kuvitella, mutta pääsimme sitten tunnin odottelun jälkeen huoneeseemme.

Seiskalta alkoi aamupala, joten ei siinä taaskaan paljoa nukuttu. Siitä, mitä me ollaan aamupalan jälkeen tehty, mulla ei ole paljoakaan muistikuvia 😀 Ilmeisesti me ollaan yritetty ottaa kaikenlaisia epämääräisiä kuvia ja taidettiin käydä Eve Heikkisen kanssa vetämässä kevyet aerobisetkin. Loppuajan olen aika varmaan tyypilliseen tapaani järjestellyt tavaroitani 😀 Mun olisi oikeasti pitänyt yrittää nukkua tuona päivänä, mutta kun ei! Kauhee kiire ja häsä ollut taas päällä, ettei ole malttanut.

10710606_10152758180824785_5290685652397930778_nDSC_000310694273_10152758985254785_9215787287375610895_oDSC_0002IMG_0034_2536254_10152758184364785_2203626347716375395_n10665206_10152758181784785_317017699281406387_nPerjantai-iltasella suunnattiinkin sitten omaan hotelliin kilpailijarekisteröintiin ja weight-iniin. Taas kauhea jonotus ja tukahduttavan kuuma ilma. Kaikki kilpailijat olivat yhdessä jonossa menossa punnitukseen tai pituusmittaukseen, oli kyseessä sitten kehonrakentajat tai bikini-kisaajat. Hämmentävää oli myös muut järjestelyt. Olemme Suomessa tottuneet näyttämään tässä kohtaan bikinit ja kisakengät, mutta sitten niiden ei yhtäkkiä tarvinnutkaan olla päällä. Ja sitten taas tarvitsi. Ei niitä kyllä kukaan missään vaiheessa tarkastanut, mutta pituusmittauksen yhteydessä kysyin otanko päällishousut pois ja sanottiin että ota vain. Taisivat tehdä kiusaa vain, koska eivät niitä siltikään vilkaisseet? 😀 (Lavalla näkyi sellaisia kengiä ja stringitakaosia, etteivät ollut niitä paljon muiltakaan tarkastelleet.) Ennen punnitusta emme tienneet kukaan milloin kisaisimme. Se oli jotenkin kummallista, koska valmistautumiset ja viimeistelyt piti sitten vetää sen mukaan kumpi päivä yllättäen osui kohdalle. Suurimmalle osalle kilpailupäivä oli lauantai, ainoastaan Oona Ylitolonen vaparifitnessissa ja Jonne Salmi men’s physiquessa kilpailisivat sunnuntaina.

IMG_0047_2a3450fc38a1124c505b26e103f5ac2de

Lauantai 4.10, kisapäivä

Lauantai oli siis se kisapäivä. Vähän puskista tuli, koska olin varautunut jostain syystä kilpailemaan sunnuntaina (note to myself: varaudu tulevaisuudessa aina kaikkeen), koska EM-kisoissakin bikini oli ollut viimeisenä päivänä. Siinä se sitten meni. Herättiin Even kanssa tahattomasti kello 5.40 ja alettiin valmistelemaan itseämme päivän kisaan. Pesin siinä tukkaani mitättömässä lavuaarissa yrittäen välttää sotkemasta kisavärejäni. Aamupala-ajan lähestyessä huomasin, että reissuun valmistamani proteiinipitoiset aamupalalätyt ovat litimärkiä. Olimme virittäneet Even kanssa aikaisempana päivänä huoneeseemme (missä ei siis ollut jääkaappia) kotikutoiset kylmäkaapit roskiksista ja jääpaloista täytetyista pusseista, mutta ne perhanat olivat sulaneet yön aikana 😀

Aamupalan jälkeen läiskimme loput kisavärit päälle ja meikkailimme. Kisameikkini oli mielestäni varsin onnistunut, mutta jatkossa sekin on kiva antaa edelleen jonkun toisen käsiin, jotta ei tarvitse liikaa miettiä muita asioita kisapäivänä. Tukka oli tarkoitus kihartaa vasta kisapaikalla, mutta loppujenlopuksi sekin sitten jäi tekemättä. Musta oli tosi mukavaa, miten kaikki tytöt auttoivat toisiaan. Samalla kun huoltajamme Pauliina Käiväräinen maalasi Even selkää, Elin levitti mulle JanTanaa ja laittoi clip-on -pidennyksiä mun päähäni 🙂 Siinä tuli samalla varsin hyvin tutustuttua tyttöihin, kun ensimmäistä kertaa tapaa ja näkee pakarat paljaina 😀

Kello kahden jälkeen ensimmäinen poppoo eli minä, Eve, Jeve ja Jonne lähdettiin taksilla kohti kisapaikkaa. Jeve kisasi ensimmäisenä ja me bikinijuniorit siihen heti perään. Kisamestan bäkkäri oli tosi pimeä ja ankea. Heitettiin kamat heti sisäänkäynnin luokse leviäksi ja chillailtiin loppuaika. Ei me oikeastaan tehty edes mitään järkevää, otettiin lähinnä vain hassuja kuvia ja mutusteltiin tankkausruokia.

10590468_10152738847955768_1606437840023004330_n10473769_10152738920515768_5836994457048383774_n10170851_10152762700789785_7975073165569446774_n 10662058_10152738924930768_4232546222879775784_o

En oikeastaan edes tiedä mitä kello oli, kun meidän kisat alkoivat, kun ei sitä kelloa oikein tuolla tarvinnut mihinkään. Yhtäkkiä sitä vain seistoon lavalla. Lavakokemuksena Meksiko oli ihan huikea. Yleisöä oli yllättävän paljon (oliko melkein jopa se iso sali täynnä?) ja se eli hetkessä mukana. Mulla oli lavalla todella kivaa ja toivottavasti se paistoi myös esiintymisestä. Yksi miinus  kuitenkin kisassa ainakin oli. En esimerkiksi tiennyt etukäteen kv-kisojen lavajuttujen olevan erilaisia. Uutta mulle oli se, että lavalla tullaan tekemään kaikki asennot ja sitten kävellään vielä noin kolme askelta taakse ja tehdään ne uudestaan 😀 Olin vissiin ollut aika pihalla siinä kohtaan 😛 Tilannetta ei yhtään helpottanut pieni jännitys, joka selvästi tekee musta kuuron melkein kaikille ohjeistuksille ja se, että niitä ohjeita tuli välillä englanniksi ja välillä espanjaksi.

07f489f362e08e7854feef817fdf188a (1)Meksiko junnuMM-kisat1e633d6835782a1da968598b9121b8d1d777659c5f5b01857beafa28df44ad23fc541309958f395993a067c8077b0cd67

Tässä kisassa ei ollut myöskään T-kävelyä, vaan sen sijaan suoritettiin I-kävely, josta mä tykkäsin todella paljon. I-kävelyssä tullaan lavalle aivan kuten T-kävelyssäkin ja ensimmäisessä paikassa eli lavan takana keskellä suoritetaan muutama omavalintainen asento. Sitten kävellään eteen keskirastille, jossa tehdään kaikki poseerauskulmat neljäsosakäännöksineen ja siitä sitten vaan siirrytään jo-kävelleiden tyttöjen kanssa sivuun odottelemaan. Helppoa kuin mikä! Tällainen samanlainen voisi olla Suomenkin käytäntö, niin mun ei tarvitsisi aina sössiä sitä himskatin T-kävelyä 😀 Ei kai, ei se muuta kuin harjoittelemalla parane.

No, mutta neljäs sijahan se sieltä kaikenkaikkiaan napsahti. Kolmen parhaan joukossa oli tavoitteet, koska olisin halunnut tuollaisen upean IFBB:n mitalin ja kuvan sarjan kolmesta parhaasta tytöstä 😀 Aina ei kuitenkaan riitä haluaminen. Jäin vain muutaman pisteen päähän kolmanneksi tulleesta ja se harmitti. Kyselin heti kisan jälkeen huoltajaltamme ja kisan tuomarilta Kimmo Rautiolta, missä kohtaan homma mättäsi. Vastaus oli helppo: alakropan kireys. Ei mulla ollut yleisestikään mitään saumoja taistella noita tyttöjä vastaan kireydessä. Ei se kireys tietenkään ollut yksi ja ainoa ratkaisu asiaan, monta muutakin juttua (mm. liian vaalea väri) olisi varmasti saanut olla paremmin, mutta se oli ainakin selkein tekijä.

10644173_10152738972200768_5621496152097374621_o10494969_10152738967005768_6836380238047500656_o

Kisan jälkeen keräilin siinä taas omia ajatuksiani yhteen ja päädyin siihen, että oon kyllä helkkarin ylpeä itsestäni, vaikkei mitalia tullutkaan. Mä olin tehnyt sen hetken parhaani ja muuhun mun rahkeet eivät olisi millään riittäneet. Olin ehkä alakerrasta rasvainen ja nesteinen, mutta mä sentään olin MM-kisoissa! Kutkuttelemaan jäi tietysti ajatus, että harmi kun en ole enää ensivuonna juniori-ikäinen, jotta pääsisi ottamaan revanssia, mutta ehkä sitten jossain toisessa kisassa 😉

Kisan jälkeen kuljettiin yhdessä viereisen hotelliin kilpailijoiden dinnerille, jossa tarjolla oli yllättäen riisiä ja kanaa 😉 Oli siellä kai jotain muutakin, mutta noi nyt mulle jäi pääasiassa mieleen, kun niitä tarjottiin jokapaikassa.

IMG_0062_2

DSC_0016DSC_0028

Sunnuntai 5.10, huoltajana kisoissa

Katsottiin lauantai-iltana vielä porukalla Jonnelle asennon kuntoon ja sunnuntai menikin sitten kokonaan huoltaessa. Oli kiva päästä katsomaan kisoja välillä siltä kantilta, ettei itse tarvitse jännittää omaa suoritustaan. Katsoimme aamulla ensimmäisenä Oonan kisasuorituksen, josta sitten suuntasinkin suoraan takahuoneeseen meikkaamaan meidän päivän ainoan mieskilpailijan naamavärkin edustuskuntoon 😉 Vähän jännitettiin etukäteen jääkö naama liian valkoiseksi lavalla, mutta hyvinhän se siihen kroppaan istui!

DSC_0075 DSC_0033DSC_0040DSC_0034DSC_0044

Ehdittiin hyvin hassutellakin siinä päivän aikana ja ottaa niin jumalattomasti niitä kuvia 😀 Näitä kuvia meinaan riittää sitten kyllä joka lähtöön. On belfieitä, tuplahaukkia, bikiniposeja, bodyposeja, ryhmäkuvaa kokoonpanolla A ja B ja niin edelleen.

Sunnuntaisen kisapäivän jälkeen oli tarkoitus lähteä koko porukalla johonkin syömään, mutta ennen sitä kävimme tutustumassa hotellin viereisen Walmartin tarjontaan. Sieltähän sitten olisi löytynyt kaikkea! Parasta antia oli meksikolaisen Walmartin kakkuosasto, jossa kuolasin Jonnen donitsiostoksia. Ai, että jos olisi kisakausi päättynyt tähän reissuun niin olisin varmasti ostanut tuolta koko poppoolle jonkin palkintokakun 🙂 Jotain herkkuja kuitenkin lähti myös mun matkaani, sillä ostin ihan hervottoman kasan karkkia ja erilaisia Pringles-sipsejä, juuri sellaisia mitä täältä ei saa ollenkaan. Karkit menivät kuitenkin kotiin saavuttaessa piiloon mun karkkikaappiin, sillä olen vielä tämän vuoden loppuun karkkilakossa. Walmart-reissun jälkeen menimme kaikki yhdessä viereisen ostarin meksikolaiseen ravintolaan päättämään tämän reissun 😉

Meksiko junnuMM-kisat2

DSC_0115
Sunnuntain kisojen jälkeen kävimme yhdessä syömässä meksikolaista!

Että sellainen reissu! Erittäin raskas, mutta silti aivan mahtava kokemus. Jos tuo MM-nelonen ei jostain syystä lämmitä, niin muistot lämmittävät ainakin 😀 Meillä oli tosi hauska porukka messissä, joten jos kisoista ei muuta jäänyt käteen, niin uusia ystävyyssuhteen ainakin. Jos teille tulee jotain kysyttävää tai kommentoitavaa aiheeseen liittyen, laittakaa vain rohkeasti kommenttia 😉

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM

Kisaraportti: NWFC ja Nordic Fitness Expo

10723517_10152529908618801_2105607185_n

Elävien kirjoissa ollaan, tai ainakin melkein. Blogi hiljeni näköjään valitettavasti kisojen ajaksi, mutta en ottanut siitä itse mitään stressiä. Postausta Meksikon MM-kisoista ei vieläkään ole valitettavasti tulossa, vaan saatte odotella sitä vielä hetken. Luette sitten joskus jos enää kiinnostaa. Mun oli tarkoitus tehdä postausta reissusta heti kisojen jälkeen, mutta siinä tahdissa ei ollut mitään järkeä. Mullahan ei ollut reissussa mitään läppäriä mukana, joten en päässyt kirjoittelemaan paikan päältä mitään raporttia. Viikko sitten maanantaina lähdimme melkein sieltä maailman toiselta puolen reissaamaan kohti koto-Suomea ja olin tiistaina iltamyöhään kotona. Voin kertoa, että 30 tunnin matkustussetti yhteen suuntaan ei ainakaan virkistä kroppaa ja mieltä. Olin keskiviikkoaamuna kuin jyrän alle jäänyt, hyvä kun pääsi kymmenen tunnin sikeiden yöunien jälkeen sängystä ylös. Eipä siinä auttanut jäädä laakereilleen makaamaan, kun noina kahtena ainoana vapaapäivänä eli keskiviikkona ja torstaina piti hoitaa kaikki Nordic Fitness Expoa koskevat jutut (ostokset, treenit, ruoat, lepo, kisavärjäykset…) kahdessa päivässä, kunnes taas perjantaina suunnattiin nokka kohti Lahtea. Huh, mikä tahti tässä on ollut!!

20141011-bikiniundercm-1768

Tahtina tässä on tosiaan ollut neljä kisaa neljässä viikossa. Olo on nyt tosiaan kuin onkimadolla, yhtä fletku ja loppuunkulutettu. Tämä syksyhän on ollut kokonaisuudessaan ihan kreisi, lyhyessä ajassa on tapahtunut niin paljon kaikkea, että pieni hengähdystauko tekee todella hyvää. Mutta ennen sitä kaikkea käydään vähän läpi mitä tässä on tullut viime viikot puuhattua!

Nicole Wilkins Championchips, lauantai

Keskiviikkona ja torstaina tosiaan valmistelin omaa kuntoani ja muuta kohti tämän vuoden suurimpia skaboja. Meksikosta saavuttuani kauhistelin toden teolla omaa kuntoani, sitä nesteisyyden ja pöhöttyneisyyden määrää ja mietinkin hetken, että en kisaisi NFE:ssä ollenkaan, koska en ollut yhtään varma saanko riivittyä itseäni enää kasaan kolmessa päivässä. Mutta viimeistelyiden myötä saatiin ne nesteetkin liikkeelle, kisakunto melkein kohdilleen ja mikä tärkeintä, sain myös mentaalipuolen fokusoitumaan tulevaan kisaan.

Aloin torstai-iltana leikkimään ProTanin kanssa. En ollut saanut kaikkia vanhoja kisavärejä vielä hinkattua pois, joten väristä tuli kaikenkaikkiaan aika epätasainen. Perjantaina kilpailijarekisteröintien jälkeen näin valmentajani Annan, joka käski kuorimaan kaikki pois ja aloittamaan alusta. No se olikin vähän hankalampi homma, koska olin lähtenyt kisoihin yksin (huoltaja tulisi vasta seuraavana aamuna). Kisavärien laitto onnistuu suunnilleen yksin, mutta vaikka tuo liikkuvuus on mullakin ihan hyvä, en ihan ylettynyt laittamaan sitä selkääni. Kaamean valkoisen selän kanssa laitoin pientä paniikkiviestiä ympäri Lahtea ja löysin onneksi yhden tutun ihmisen samasta rakennuksesta. Luojan kiitos tässä lajissa on tutustunut paljon uusiin ihmisiin, joilla on edes hieman tuota yhteishenkeä ja yksi ihanan kiltti persoona suostui puolenyön aikaan läiskimään mulle loput värit selkään 😀 Sain kyllä kuulla pientä läksytystä siitä kuinka olin lähtenyt ilman huoltajaa reissuun ja niin edelleen, mutta olin vain tyytyväinen, kun joku tuli auttamaan 😛

20141011-bikiniundercm-181720141011-bikiniundercm-1813 – Kopio

Lauantaina kisattiin tosiaan ensimmäistä kertaa Suomessa kansainvälinen kisa, josta overall-voittaja (eli kaikkien pituusluokkien voittajista paras) saa ammattilaiskortin. Itsekin sain kunnian päästä kilpailemaan tähän Nicole Wilkins Championshipsiin voitettuani Jyväskylän karsinnat. Kisan alkukilpailu käytiin Messulavalla lauantaina kello 11. Huonosti nukutun yön ja lyhyiden unien jälkeen en tosiaan ollut aamulla virkeimmässä kondiksessa, mutta kunto oli yllättäen ihan kiva ja suonikas. Niitä vatsa- ja käsisuonia ei nimittäin ollut näkynyt sitten viimeksi Meksikon, vaikka ne olivat normaalisti näkyvillä koko dieetin ajan. Pääsin ensimmäiseen vertailuun upeiden tyttöjen kanssa ja siinä jopa keskelle, joka yleensä on todella hyvä paikka 🙂 Siinä Messulavalla esiintyminen ei kuitenkaan tuntunut niin kivalta, ihan kuin olisi ollut karjamarkkinoilla. Valot olivat huonot, musiikki laimeaa ja yleisö ehkä vielä laimeampaa. Onneksi näin ja kuulin joitakin tuttuja ja tiimikavereita yleisön seasta ja sain heistä edes hippusen lisäenergiaa esiintymiseen.

Alkukilpailut kisattuani vedin takahuoneessa vähäksi aikaa jalat kohti kattoa ja yritin lepäillä. Eihän siitä mitään tullut, joten lähdin hyörimään messuille, jossa törmäsin Meksikon reissulla tutustumaani men’s physique -kilpailijaan Jonne Salmeen. Jonne on ihan superhauskaa seuraa, kun siltä ei juttua puutu ja se osaa piristää loistavasti paskanakin päivänä. Mä olin esimerkiksi tuolla MM-reissulla yhtenä päivänä ihan rikki kaikesta väsymyksestä ja muusta, mutta kun pyysin Jonnea jutskailemaan mun kanssani, niin piristyin heti 😀 Ja onhan se kaveri aikamoinen pronssipatsaskin! Tuolla messuilla hengattiin sen verran liikaa näköjään yhdessä, että joku oikein kysyi seurustellaanko me :’D Se oli vähän awkward moment. Selvennykseksi tähän, että ollaan kavereita vaan, mutta käykää nyt herranjumala joku nappaamassa tollanen saalis itselleen 😀

10628043_1558790074342681_1982647265077961680_n
Nää preppifrendit on taas finaalissa yhdessä!!

 

Finaaliin sitä siis päästiin ja oli huikeeta, kun mun kanssani siellä oli taas Eerika Heininen, jonka kanssa käyn samalla salilla ja treenaillaan yhdessä poseerauksia. Voi sitä ilon määrää, jonka sai jakaa toisen kanssa NWFC-kisan finaalin bäkkärillä. Siellä me vaan vilisteltiin maailmanluokan pro-kisaajat (mm. Michelle Lewin, Lacey De Luca, Margret Gnarr, Tawna Eubanks…) ja tavalliset tallaajat sekaisin! Otin aika paljon huumaa tästä kaikesta. Tunnelma bäkkärillä oli erittäin hyvä ja rento. Musiikki soi kovaa ja se antoi hyvin fiilistä tulevaan finaaliin. No ne finaalin T-kävelyt sitten menivät taas niin jä näin. Mua jännitti ihan törkeesti, käännyin yhdessä kulmassa väärään suuntaan, menin siitä ihan paniikkiin ja siihen se hyvä fiilis sitten jäikin. Siinä kohtaan meni toiveet kaikista kärkisijoista, mutta tosiasiahan on myös se, ettei myöskään mun kunto ole kiin kireä kuin kv- kisoihin vaadittaisiin. Mä en ole saanut pakaroitani ja jalkaosastoani tarpeeksi kireäksi, joten joudun kikkailemaan niiden kanssa kaikissa poseerauksissa. Heti jos herpaannun poseerauksissa hetkeksikin, niin tämä karu tosiasia paljastuu 😀 No mutta ei voi mitään, tää on vaan jotain fitnesstä. Ensvuonna sit paremmin.

20141011-overall-1914 – Kopio20141011-overall-1917 – Kopio

Ylsin kansainvälisessä Nicole Wilkins-kisan finaalissa 5. sijalle. Aluksi oli todella pettynyt fiilis. Sijoitus oli kyllä siis minulle aivan oikea, korkeammille sijoituksille en olisi edes ansainnut kunnoltani ja esiintymiseltäni sijoittua, mutta olin pettynyt omaan suoritukseeni ja se kalvoi. Mulle jäi tosi huono maku suuhun omasta T-kävelystäni ja esiintymisestä muutenkin. Se oli tylsää, epävarmaa eikä eronnut massasta mitenkään. Selvä kehityksen kohde (siis kaiken muun kehitettävän lisäksi) on löytynyt 😀 Motivaatio lähteä seuraavan päivän kisoihin oli aivan nollissa, haukuin itseni, kuntoni ja kaiken esiintymiseni ihan maanrakoon ja porskutin syvässä itsesäälissä, kunnes vihdoin iltasella tajusin ryhdistäytyä. Ensinnäkin olin saanut oikeuden osallistua koko kisaan ja jo siitä mun tulisi olla hyvin ylpeä! Mulla on taustalla vasta vuosi kisavalmennusta, olen siinä lyhyessä ajassa tehnyt hirvittävän kovan työn ja nyt mä ole tässä pisteessä: tasan kuukauden aikana olen kisannut neljä kisaa, joissa kaikissa olen sijoittunut palkintosijoille. Aika hienoa oikeastaan.

Palkintojenjaosta suoraan koko finaalikuusikko otettiin dopingkontrolliin ja hyvällä arvontatuurilla meikäläiselle iski TAAS lupa päästä pissimään purkkiin. Miten niin taas? En muista millään kirjoitinko Jyväskylän skapojen jälkeen, että suuntasin sieltäkin suoraan junnu-MM -paikan saamisesta ADT:n kontrolliin. Juu, mutta siis toistamiseen siellä oltiin. Arvostan todella paljon tällaista puhtaan ja reilun urheilun kulttuuria, mutta siinä vaiheessa mua ei ois kyllä yhtään huvittanut istua odottelemassa pissitestejä, kun muut olivat katsomassa Nordic Pro -kilpailua. Sinne hurahti taas puolitoistatuntia hyvää kisavärienlaittoaikaa (jouduin siis kuorimaan taas kerran kaikki vanhat kisavärit pois… huoh), mutta minkäs teet. Päästiin illalla taas todella myöhään nukkumaan ja aamulla oli yllättäen aikainen herätys värienlaittoineen ja meikkeineen.

10723095_10152529906028801_721514324_n
Team 24 Goldin tytöt naatiskelee ennen SM-kisojen finaalia: minä, Lisa-Marie Sahlström ja Johanna Hermans

Nordic Fitness Expon SM-kisat, sunnuntai

Sunnuntaiaamulla herätessäni olin ihan tokkurassa. Edellisen kisapäivän heikko nesteytys ja huono ruokailu veti mut ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana ihan fletkuksi. Kaikkia paikkoja särki todenteolla, silmät eivät meinanneet pysyä auki ja olin todella huonoa seuraa. Onneksi mulla oli kuitenkin maailman paras huoltaja matkassa. Nevalaisen Niina Fitmaxin sponssitiimistä piti musta niin hyvää huolta, että tunsin oloni ihan prinsessaksi. Niina mm. huolehti ja korjasi mulle värit kisoihin, liimasi ja öljysi, laittoi kengät kiinni, nostin mulle harjan maasta, etsi mulle kuminauhan, punasi mun huulet, laittoi mut sunnuntaiaamuna päivänille kuin vauvan (:D), haki mulle tuolin, jotta saisin nostettua jalat ilmaan, huolehti syömisistä ja juomisista… Eipä siinä tarvinnut paljon ajatella itse kun Niina oli jo hoitanut asian ennen kuin olin ehtinyt suutani avata.

10729051_10152529907643801_1673323005_n
Lauantain Nicole Wilkins-kisaajat ja ihana huoltaja Niina <3 Vaikutanko mä vähän jättiläiseltä? :’D

Sunnuntaina bikini fitnessin SM-kisa kisattiin taas tuolla upealla isolla lavalla. Päästiin bikinin kirahvisarjan eli yli 170 senttimetristen kanssa ensimmäisenä lavalle, koska meitä oli 20 tyttöä kisaamassa ja sehän tarkoittaa automaattisesti eliminaatiota. Selvisin eliminaatiokierroksesta ja varsinaisessa kisassa pääsin ensimmäiseen vertailuun Milla Kelahaaran, Lotta Jänteen, Nina Fallströmin, Tua Wikholmin ja Jenni Levävaaran kanssa. Upeita naisia kaikki, joten ei ollut itku kaukana kun kuulin päässeeni tässä porukassa myös finaalikierrokselle!

20141012-1-369520141012-1-3713 – KopioEnnen T-kävelyitä mulla jyskytti vain takaraivossa lauantain huonot kävelyt. Jos nyt jotain saisin eilisestä korjattua, niin se voisi olla se, koska kuntoa ei tässä kohtaa saa enää millään konsteilla rasvattomammaksi. Siinä ne T-kävelyt sitten taas menivät. Musiikki pauhasi kovaa ja tunnelma oli loistava. Mua ei jännittänyt htään niin paljon kuin aikaisempana päivänä. Ei se siltikään mennyt aivan nappiin. Olin asennonotoissani hyvin hätäinen ja ensimmäinen etuasentonikin oli hyvin kummallinen. Otan asennot yleensä aina erittäin hyvin ja ne ovat nätit, mutta nyt taas hytkyin joka suuntaan ja paino oli jossain aivan muualla kuin sen olisi kuulunut olla. Jälkeenpäin huomasin myös, että mulla on kaikissa takaposeerauksissa jalat koukussa ja mä en ole edes huomannut sitä! Mulla on tainnut olla jalat pikkuisen jumissa, jos en ole tuntenut mitään eroa normaaliin 😀 Tyytyväisempi olen kävelyyni jokatapauksessa 🙂

800_7131
Siinä minä tyytyväisenä polvet koukussa. Etuasennosta en edes kehtaa laittaa kuvaa 😀 Kuva: Mike Sirén

Mulla jäi kuitenkin kävelyistäni ihan sellainen semihyvä fiilis ja mun finaaliporukka oli sellainen ettei mulla ollut väliä miten tulisin siinä sijoittumaan. Olin päässyt 20 tytöstä finaaliin ja kisakumppanit olivat todella upeita. Palkintojenjaossa ei jännittänyt ollenkaan, koska olin jo tänne asti päässyt ja todella ylpeä siitä. Ensimmäisenä eli kuudentena kuulutettiin Nina Fallströmin nimi, sen jälkeen olin jo ihan valmis menemään hakemaan viiden sijan palkintoani. No enpäs päässytkään, vaan viidenneksi tuli upea Lotta Jänne. Huoltojoukkojen mukaan musta oli kyllä näkynyt yllättyneisyys naamasta kun en saanutkaan viidennen sijan pystiä 😀 Sitten kuuluttaja kertoi, että kolmannella ja neljännellä sijalla olevilla oli ollut samat pisteet, mutta ne oli ratkistu tuomariäänin (eli kumpi oli saanut enemmän tuomarilta parempia sijalukuja). Minä hävisin sen kamppailun Tua Wikholmille, mutta eipä oikeastaan haitannut yhtään. Olin ihan superiloinen samaan Fitmaxin sponssitiimiin kuuluvan ihastuttavan Tuan puolesta. Tua on nimittäin ihanan iloinen ja mahtava persoona, johon pääsin tutustumaan nyt ensimmäistä kertaa näiden kisojen bäkkärillä. Toiseksi tuli Mastersien MM-kisoissa hopeaa pokannut Jenni Levävaara ja voiton vei vihdoin melkoinen kisakonkari Milla Kelahaara. Onnea mielettömästi kaikille voittajille!

20141012-palkinnot-416920141012-palkinnot-4160

Se mitali sieltä jäi taas saamatta, aivan kuten MM-kisoissakin, mutta ei haittaa yhtään. Mulla on ollut mieletön tämä ensimmäinen kisavuosi, kun tasan kuukauteen on mahtunut neljä kilpailua, joista kaksi on ollut kansainvälisiä kisoja ja olen jokaisessa niissä sijoittunut finaaliin. Koen olevani vielä hyvin raakile tässä hommassa ja paljon on parannettavaa. Ensi vuonna palataan asiaan paremmalla paketilla ja katsotaan miten silloin käy 😉 Nyt lepuutellaan kroppaa ja päätä pari päivää, syödään mitä mieli tekee ja palataan taas urille. Jade kiittää ja kuittaa ja painuu samalla palauttelevalle treenille.

Tuliko teille jotain kysyttävää kisoista? Voitte kysyä multa ihan mitä vain, koska olen aivan varmasti unohtanut kertoa niistä kaiken tarvittavan 🙂

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM