Mietteitä tulevasta kisakaudesta ja nykyisestä kunnosta

Heippa kaikki ihanaiset! Vuosi vaihtuu pian, kai te olette tekemässä jotain uudenvuoden lupauksia? Itse en varmaan lupaile mitään kummempia tänä vuonna, koska en niitä kuitenkaan pysty pitämään, mutta kuulisin mielelläni mitä te aiotte luvata vuodelle 2015 🙂 Itse aloittelin viime vuonna tähän aikaan (lue: jouluähkyn aikaan) karkkilakkoa. Se taitaakin olla ainoa lupaus, jonka olen pitänyt 😉 Olen kyllä aika ylpeä itsestäni, että olen pystynyt noinkin ison jutun takana seisomaan kokonaisen vuoden. No mutta ei siitä sen enempää, mennäänpä asiaan.

Tässä kisojen jälkeinen aika on ollut sitä suurinta kasvun aikaa. Dieetillä opin paljon itsestäni ja jaksamisestani, mutta kehityskausi onkin tuonut omat metkunsa esille. Dieetti oli ensimmäiseni ja olin koko ajan kauhean huolissani ehdinko kisakuntoon ajoissa. Pelkäsin, että pakaraosasto jää löysäksi ja niin edelleen. Noh, ehdinpä sitten kuitenkin kuntoon ajoissa. Sen verran hyvässä kunnossa sitten olin, että oikein voitinkin ensimmäiset kisani eli Jyväskylän karsinnat. Se oli kyllä mahtavaa. En taida kyllä vieläkään ymmärtää voittaneeni yhtään mitään.

PhotoGrid_1419862594583[1]
Jyväskylä 13.9, Meksiko 4.10, Nicole Wilkins 11.10 ja SM-kisat 12.10

Oma dieettikuntoni oli selkeästi parhaimmillaan Jyväskylässä, sillä sen jälkeen kunnossa on havaittavissa selkeä huonontuminen jokaisessa kisassa. Vaikkei itse dieettaaminen ollut minulle rankkaa, niin kaikilla muun elämän osa-alueilla meni niin persiilleen, että se näkyi myös kropassa. Jyväskylän kisojen jälkeinen aika oli raskainta koko dieetin aikana. Kolmen viikon väliaika Meksikon kisoihin tuntui ikuisuudelta, kun kropasta ei tuntunut saavan treenatessa enää mitään irti ja muutaman päivän laskeutumisaika (olin myöhään tiistai-illalla kotona ja lauantaina oli seuraavat kisat) Meksikon aikavyöhykkeeltä Suomen aikavyöhykkeelle + 30 tunnin matkustus yhteen suuntaan teki selvästi tehtävänsä. Kuukauden sisään kun tekee keholle neljään otteeseen nesteenpoistot ja muut höykytykset, niin ei ihmekään ettei kroppa välttämättä ota viimeistelyjä enää viimeisissä kisoissa vastaan yhtä hyvin kuin freshiin kroppaan tehtäessä. SM-kisoissa mulla alkoi vielä kaiken lisäksi kuukautiset etuajassa, joten yritäpä siinä pitää vatsaa tiukannäköisenä kun maha on kuin ilmapallo. Olihan mä sitten vielä kaiken lisäksi muutenkin loppuvaiheessa niin jumissa, etten edes taipunut etuposeasentoon :’D Vertailtaa vaikka tuota viimeisen kuvan asentoa muihin.

Ensimmäisen kisadieetin nyt läpikäyneenä olen vähän mietiskellyt tulevaa kisakautta. Kuinka moneen kisaan haluan osallistua, mitä kaikkea lähden tavoittelemaan jne. Nuo junioreiden MM-kilpailut olivat sellainen etuoikeus, johon en pääse ikäni puolesta enää ikinä osallistumaan, joten sen kisan tavoittelu jää kokonaan luonnollisestikin pois. Tykkään selvästikin eniten kansainvälisten kisojen tunnelmasta, mutta jos lähden tavoittelemaan paikkaa Nicole Wilkins-kisaan, niin se saattaa syödä toisen kisan kuntoa. SM-kisathan ovat niistä siis seuraavana päivänä ja kaksipäiväiset kisat eivät ole paras mahdollinen kombo. Se tuli todistettua. Koko syksyn mulla oli aina kisatessa hyvä fiilis ja turnauskestävyys, paitsi aivan viimeisessä. Mulla ei ollut ollut kertaakaan aikaisemmin mitenkään huono tai heikko olo kisapäivänä, mutta SM:eiden kisa-aamuna sain pidellä seinästä tukea, kun viimeisiä värikerroksia maalailtiin ja välillä piti pitää taukoa, kun olo oli niin heikko. Kiitän edelleen huoltajaani Nevalaisen Niinaa, joka huolehti musta niin hyvin, että sydäntä lämmittää vieläkin. Niina siis laittoi mut heti tuon tuskaisen maalaussession jälkeen päiväunille kuin pienen vauvan ja piti muutenkin huolta, että mulla oli kaikki hyvin. Pienten päikkärien ja eväiden jälkeen olin taas kuin uusi ja valmis kisalavalle 😀

Onneksi tässä on kuitenkin aikaa vielä mietiskellä omia tavoitteita. Mielessä on jopa käynyt, etten välttämättä kisaisi ensi syksynä. Tykkään kisata, mutta tällä hetkellä persiissä painaa pelko, etten ehdi kehittyä syksyksi. Siis ainahan nyt ehtii hieman saamaan kehitystä, mutta itse haluaisin melkeinpä näyttää eri ihmiseltä kuin viime kisoissa 😀 Tällä hetkellä mulla on meneillään elämässä sellainen vaihe, etten pysty laittamaan treenaamista etusijalle kaiken tuoksinan keskellä, vaikka kuinka haluaisin. Koulu on käytävä loppuun ja töitäkin on tehtävä, kuinka tylsää 😛 Mutta kuten sanoin, onneksi on aikaa vielä miettiä mitä tekee syksyllä 😉

20141220_163529[1]20141227_172650[1]20141220_163621[1]

Siinä yllä muutamia kuvia tämän hetken kunnosta. Matalimman dieettipainoni (jota toki nostettiin kisoihin) ja nykyisen joulun ähkyisen ulkomuotoni ero jopa on huimat 9 kiloa. Ja arvatkaas minne kaikki läski on tuntunut tulevat? No reisiin ja pakaroihin tietysti 😀 Dieetillä olin kovin huolissani katoa tekevän pepun lisäksi lähtöä tekevistä tisseistäni, mutta onhan se rasva näköjään tullut myös sinne. Pääasiassa kaikki lisähyllyvä on kuitenkin tarrautunut tuonne tuttuun ja turvalliseen ahteriin. Myös nousua tekevää vaa’an lukua oli alkuun hankala käsittää, mutta nyt olen jo tottunut siihen. Tällä vaaka näyttää koko ajan samoja lukuja suurinpiirtein eli painonnousu on pysähtynyt sinne kuudenkympin alkutienoille. Mielenkiintoista on, että en ole koskaan eläissäni painanut ”näin paljon” (joka ei siis oikeasti ole paljon), mutta se ei juurikaan hetkauta. Vanha Jade olisi saattanut olla toista mieltä.  Vähän on rasvaa siellä sun täällä, mutta nyt koen olevani hyvällä tavalla erittäin naisellinen, toisin kuin kisakunnossa.

Vaikka nykyinen kuntoni onkin useimmiten oikein miellyttävä ja näyttää hyvältä vaatteissa ja ilman, niin silti huomaan välillä haikailevani sen kuuluisan kisakunnon perään. Ihmeellistä, koska dieetillä vannoin etten tule missään nimessä, suunnilleen kautta kiven ja kannon muistelemaan sitä riutunutta lookkia lämmöllä. Välillä sitä tulee tosiaan katseltua omia kisakuvia ja ihmeteltyä, että olenko mä oikeasti tuossa? Kisakuvat vielä tuntuvat pehmentävän sitä todellisuutta kuinka hoikassa kunnossa on ollutkaan.  Mieli selvästikin halajaa sitä mitä sillä ei ole 😀 On kuitenkin jotenkin lohduttavaa, että mä tiedän voivani päästä uudelleen samaan kuntoon halutessani, joten sen vuoksi asia ei ehkä vaivaa niin paljon ja osaan nauttia nykyisestä olomuodostani.

Ristiriitaisia ajatuksia löytyy siis täältä omasta kunnosta! Toisaalta se kisakunto oli niin erilainen mitä olen koskaan ollut, mutta sitten taas tämä naisellinen pyöreys pukee mua ehkä paremmin. Hankalaa 😀

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM

Meksikon junioreiden MM-kisat

Nonniin, nyt on aika suoltaa vihdoin tarinaa Meksikossa järjestettävistä junoreiden ja mastersien MM-kisoista. Matka itsessään oli todella raskas, 30 tunnin matkustussessiot yhteen suuntaan verottivat todella paljon, mutta kokemuksena reissu oli yksi opettavaisimmista ja kasvattavimmista. Kävin tosiaan ensimmäiset kisani kolme viikkoa ennen tätä reissua, joten kilpailemisesta ja niihin valmistautumisesta ei ollut paljoakaan kokemusta, mutta kyllä siitä selvittiin. Lähdetään purkamaan reissukokemusta päivä päivältä:

1597091_1508096246103304_7100288875028685384_o

Torstai 2.10, matkustuspäivä

Torstaiaamuyöllä herätyskello soi neljän aikaa. Takana oli ei-niin-virkistävät 4 tunnin yöunet, sillä olimme aikaisempana iltana lätränneet kroppaan pari kerrosta ProTania ja pakkausvetkuiluni takia yöunet jäivät varsin mitättömiksi. No ei siinä paljoakaan väsyttänyt, kun pinkaisin sängystä ylös aamu(yön)palalle. Jos nyt jälkiviisas olisi ollut, niin en olisi syönyt aamupalaa vielä noin aikaisin, vaan olisin säästellyt sitä pidemmälle. Ruokailuvälit meinaan venyivät matkustettaessa todella paljon ja nälkä pääsi yllättämään kerran jos toisenkin, vaikka olinkin varautunut hyvin.

Bussimatka Turusta Helsinki-Vantaalle meni rattoisasti Instagramin hästägiä #bikinifitness selatessa. Yllättävän nopeasti kahden ja puolen tunnin selailun jälkeen tiesin kaikki kanssakilpailijat ja heidän meriittinsä. Myöhäistä siinä oli kuitenkaan enää jännittää kuka tulee kilpailemaan vastaan, kun enää ei voinut oikein tehdä mitään muuta kuin istua perspuuduksissa lennolla kompressiosäärystimet jalassa. Pitkät lennot, täysin suolaton ruokavalio ja runsas nesteiden juonti eivät itsessään olleet mikään nautinnollinen yhdistelmä jatkuvan pissahädän takia, eikä tilannetta helpottanut se, että minun ja body fitnessissä kisaavan Elin Hasselin penkkirivin päässä istui ärtyisä Norjan kehonrakentajanaisten huoltaja, joka ei suinkaan riemastunut jatkuvista vessareissuistamme ja näytti sen hyvin selvästi. Siitä kiutenkin vasta ilo syntyikin, kun Ojalan Jeve vahingossa pudotti vesivarastoja täydentäessään ylähyllyltä tämän kyseisen leidin päälle jonkin matkatavaranyssykän… Voi sitä ärinän ja murinan määrää 😀 Vessassakäyminen ei ainakaan helpottanut tämän jälkeen!

IMG_0050_2

Kellojahan käännettiin lennon aikana kahdeksan tuntia taaksepäin, joten olimme paikallista aikaa perillä noin kello seitsemän torstai-illalla. Vähemmästäkin sitä menee sekaisin, mutta olin kyllä tässä vaiheessa jo ihan tööt. Lentokentälle jouduimme ensimmäisenä tullitarkastukseen, jossa meiltä vietiin melkein kaikki ruoat. Mantereellehan ei saa tuoda Euroopasta mm. kanaa, parsaa  (mitään vihreitä vihanneksia ylipäätänsä) tai hedelmiä. Kyllähän koko joukkio tiesi, ettei maahan saa vietyä sitä kanaa, mutta aina kannattaa yrittää! Itse olin sen verran ovela, että kun ensimmäinen laukkuni oli tyhjennetty ruoista ja samalla kun toista laukkuani tarkastettiin, lappasin tästä viimeisestä tarkastamattomasta laukustani loput ruoat tähän ensimmäiseen jo tarkastettuun laukkuun 😀 Sain siis jonkin verran omia ruokia mukaani niin, etten bussimatkalla nälkään kuollut!

Tullihärdellin jälkeen etsimme lentokentältä meille kisailijoille järjestetyn bussin, johon kaikki Moreliaan matkustavat fitness-ihmiset ympäri maailmaa yrittivät ängetä. Varsinaista kyynerpäätaktiikkaa sai kyllä käyttää, jos halusi laukkunsa ensinnäkin a) bussin ruumaan ja b) istumapaikan. Ei ollut mikään helppo juttu. No team Finland sai itselleen oikein hyvät paikat täydestä bussista, mutta sitten jouduimme odottelemaan kunnes paikalle saapuu toinen bussi niille, joilla ei käynyt niin hyvä tuuri kuin meillä. Vihdoin kun pääsimme matkaan, ajoimme suunnilleen tunnin kunnes pysähdyimme ensimmäiselle stopillemme. SIIS TUNNIN!?! Siinä siis vähän esimakua meille täsmällisyyteen tottuneille skandinaaveille latinoiden mañana mañana -kulttuurista. Maantieteellisesti välimatkaa Mexico Citystä Moreliaan oli 300 kilometrin verran ja meillä tämän matkan tekemiseen meni 8-9 tuntia.

IMG_0081_2

Perjantai 3.10, kisoihin valmistautuminen ja weight-in

Saavuimme hotellille viiden aikaan perjantaina aamuyöstä aivan rättiväsyneinä. Itse en ollut juurikaan saanut nukutuksi kuin muutaman silmällisen ja aikaero painoi huomattavasti. Siinä sitten hotellilla odottelimme väkijoukon rynniessä, että pääsisimme kirjautumaan sisään. No ei sekään ollut taaskaan niin helppoa kuin olisi voinut kuvitella, mutta pääsimme sitten tunnin odottelun jälkeen huoneeseemme.

Seiskalta alkoi aamupala, joten ei siinä taaskaan paljoa nukuttu. Siitä, mitä me ollaan aamupalan jälkeen tehty, mulla ei ole paljoakaan muistikuvia 😀 Ilmeisesti me ollaan yritetty ottaa kaikenlaisia epämääräisiä kuvia ja taidettiin käydä Eve Heikkisen kanssa vetämässä kevyet aerobisetkin. Loppuajan olen aika varmaan tyypilliseen tapaani järjestellyt tavaroitani 😀 Mun olisi oikeasti pitänyt yrittää nukkua tuona päivänä, mutta kun ei! Kauhee kiire ja häsä ollut taas päällä, ettei ole malttanut.

10710606_10152758180824785_5290685652397930778_nDSC_000310694273_10152758985254785_9215787287375610895_oDSC_0002IMG_0034_2536254_10152758184364785_2203626347716375395_n10665206_10152758181784785_317017699281406387_nPerjantai-iltasella suunnattiinkin sitten omaan hotelliin kilpailijarekisteröintiin ja weight-iniin. Taas kauhea jonotus ja tukahduttavan kuuma ilma. Kaikki kilpailijat olivat yhdessä jonossa menossa punnitukseen tai pituusmittaukseen, oli kyseessä sitten kehonrakentajat tai bikini-kisaajat. Hämmentävää oli myös muut järjestelyt. Olemme Suomessa tottuneet näyttämään tässä kohtaan bikinit ja kisakengät, mutta sitten niiden ei yhtäkkiä tarvinnutkaan olla päällä. Ja sitten taas tarvitsi. Ei niitä kyllä kukaan missään vaiheessa tarkastanut, mutta pituusmittauksen yhteydessä kysyin otanko päällishousut pois ja sanottiin että ota vain. Taisivat tehdä kiusaa vain, koska eivät niitä siltikään vilkaisseet? 😀 (Lavalla näkyi sellaisia kengiä ja stringitakaosia, etteivät ollut niitä paljon muiltakaan tarkastelleet.) Ennen punnitusta emme tienneet kukaan milloin kisaisimme. Se oli jotenkin kummallista, koska valmistautumiset ja viimeistelyt piti sitten vetää sen mukaan kumpi päivä yllättäen osui kohdalle. Suurimmalle osalle kilpailupäivä oli lauantai, ainoastaan Oona Ylitolonen vaparifitnessissa ja Jonne Salmi men’s physiquessa kilpailisivat sunnuntaina.

IMG_0047_2a3450fc38a1124c505b26e103f5ac2de

Lauantai 4.10, kisapäivä

Lauantai oli siis se kisapäivä. Vähän puskista tuli, koska olin varautunut jostain syystä kilpailemaan sunnuntaina (note to myself: varaudu tulevaisuudessa aina kaikkeen), koska EM-kisoissakin bikini oli ollut viimeisenä päivänä. Siinä se sitten meni. Herättiin Even kanssa tahattomasti kello 5.40 ja alettiin valmistelemaan itseämme päivän kisaan. Pesin siinä tukkaani mitättömässä lavuaarissa yrittäen välttää sotkemasta kisavärejäni. Aamupala-ajan lähestyessä huomasin, että reissuun valmistamani proteiinipitoiset aamupalalätyt ovat litimärkiä. Olimme virittäneet Even kanssa aikaisempana päivänä huoneeseemme (missä ei siis ollut jääkaappia) kotikutoiset kylmäkaapit roskiksista ja jääpaloista täytetyista pusseista, mutta ne perhanat olivat sulaneet yön aikana 😀

Aamupalan jälkeen läiskimme loput kisavärit päälle ja meikkailimme. Kisameikkini oli mielestäni varsin onnistunut, mutta jatkossa sekin on kiva antaa edelleen jonkun toisen käsiin, jotta ei tarvitse liikaa miettiä muita asioita kisapäivänä. Tukka oli tarkoitus kihartaa vasta kisapaikalla, mutta loppujenlopuksi sekin sitten jäi tekemättä. Musta oli tosi mukavaa, miten kaikki tytöt auttoivat toisiaan. Samalla kun huoltajamme Pauliina Käiväräinen maalasi Even selkää, Elin levitti mulle JanTanaa ja laittoi clip-on -pidennyksiä mun päähäni 🙂 Siinä tuli samalla varsin hyvin tutustuttua tyttöihin, kun ensimmäistä kertaa tapaa ja näkee pakarat paljaina 😀

Kello kahden jälkeen ensimmäinen poppoo eli minä, Eve, Jeve ja Jonne lähdettiin taksilla kohti kisapaikkaa. Jeve kisasi ensimmäisenä ja me bikinijuniorit siihen heti perään. Kisamestan bäkkäri oli tosi pimeä ja ankea. Heitettiin kamat heti sisäänkäynnin luokse leviäksi ja chillailtiin loppuaika. Ei me oikeastaan tehty edes mitään järkevää, otettiin lähinnä vain hassuja kuvia ja mutusteltiin tankkausruokia.

10590468_10152738847955768_1606437840023004330_n10473769_10152738920515768_5836994457048383774_n10170851_10152762700789785_7975073165569446774_n 10662058_10152738924930768_4232546222879775784_o

En oikeastaan edes tiedä mitä kello oli, kun meidän kisat alkoivat, kun ei sitä kelloa oikein tuolla tarvinnut mihinkään. Yhtäkkiä sitä vain seistoon lavalla. Lavakokemuksena Meksiko oli ihan huikea. Yleisöä oli yllättävän paljon (oliko melkein jopa se iso sali täynnä?) ja se eli hetkessä mukana. Mulla oli lavalla todella kivaa ja toivottavasti se paistoi myös esiintymisestä. Yksi miinus  kuitenkin kisassa ainakin oli. En esimerkiksi tiennyt etukäteen kv-kisojen lavajuttujen olevan erilaisia. Uutta mulle oli se, että lavalla tullaan tekemään kaikki asennot ja sitten kävellään vielä noin kolme askelta taakse ja tehdään ne uudestaan 😀 Olin vissiin ollut aika pihalla siinä kohtaan 😛 Tilannetta ei yhtään helpottanut pieni jännitys, joka selvästi tekee musta kuuron melkein kaikille ohjeistuksille ja se, että niitä ohjeita tuli välillä englanniksi ja välillä espanjaksi.

07f489f362e08e7854feef817fdf188a (1)Meksiko junnuMM-kisat1e633d6835782a1da968598b9121b8d1d777659c5f5b01857beafa28df44ad23fc541309958f395993a067c8077b0cd67

Tässä kisassa ei ollut myöskään T-kävelyä, vaan sen sijaan suoritettiin I-kävely, josta mä tykkäsin todella paljon. I-kävelyssä tullaan lavalle aivan kuten T-kävelyssäkin ja ensimmäisessä paikassa eli lavan takana keskellä suoritetaan muutama omavalintainen asento. Sitten kävellään eteen keskirastille, jossa tehdään kaikki poseerauskulmat neljäsosakäännöksineen ja siitä sitten vaan siirrytään jo-kävelleiden tyttöjen kanssa sivuun odottelemaan. Helppoa kuin mikä! Tällainen samanlainen voisi olla Suomenkin käytäntö, niin mun ei tarvitsisi aina sössiä sitä himskatin T-kävelyä 😀 Ei kai, ei se muuta kuin harjoittelemalla parane.

No, mutta neljäs sijahan se sieltä kaikenkaikkiaan napsahti. Kolmen parhaan joukossa oli tavoitteet, koska olisin halunnut tuollaisen upean IFBB:n mitalin ja kuvan sarjan kolmesta parhaasta tytöstä 😀 Aina ei kuitenkaan riitä haluaminen. Jäin vain muutaman pisteen päähän kolmanneksi tulleesta ja se harmitti. Kyselin heti kisan jälkeen huoltajaltamme ja kisan tuomarilta Kimmo Rautiolta, missä kohtaan homma mättäsi. Vastaus oli helppo: alakropan kireys. Ei mulla ollut yleisestikään mitään saumoja taistella noita tyttöjä vastaan kireydessä. Ei se kireys tietenkään ollut yksi ja ainoa ratkaisu asiaan, monta muutakin juttua (mm. liian vaalea väri) olisi varmasti saanut olla paremmin, mutta se oli ainakin selkein tekijä.

10644173_10152738972200768_5621496152097374621_o10494969_10152738967005768_6836380238047500656_o

Kisan jälkeen keräilin siinä taas omia ajatuksiani yhteen ja päädyin siihen, että oon kyllä helkkarin ylpeä itsestäni, vaikkei mitalia tullutkaan. Mä olin tehnyt sen hetken parhaani ja muuhun mun rahkeet eivät olisi millään riittäneet. Olin ehkä alakerrasta rasvainen ja nesteinen, mutta mä sentään olin MM-kisoissa! Kutkuttelemaan jäi tietysti ajatus, että harmi kun en ole enää ensivuonna juniori-ikäinen, jotta pääsisi ottamaan revanssia, mutta ehkä sitten jossain toisessa kisassa 😉

Kisan jälkeen kuljettiin yhdessä viereisen hotelliin kilpailijoiden dinnerille, jossa tarjolla oli yllättäen riisiä ja kanaa 😉 Oli siellä kai jotain muutakin, mutta noi nyt mulle jäi pääasiassa mieleen, kun niitä tarjottiin jokapaikassa.

IMG_0062_2

DSC_0016DSC_0028

Sunnuntai 5.10, huoltajana kisoissa

Katsottiin lauantai-iltana vielä porukalla Jonnelle asennon kuntoon ja sunnuntai menikin sitten kokonaan huoltaessa. Oli kiva päästä katsomaan kisoja välillä siltä kantilta, ettei itse tarvitse jännittää omaa suoritustaan. Katsoimme aamulla ensimmäisenä Oonan kisasuorituksen, josta sitten suuntasinkin suoraan takahuoneeseen meikkaamaan meidän päivän ainoan mieskilpailijan naamavärkin edustuskuntoon 😉 Vähän jännitettiin etukäteen jääkö naama liian valkoiseksi lavalla, mutta hyvinhän se siihen kroppaan istui!

DSC_0075 DSC_0033DSC_0040DSC_0034DSC_0044

Ehdittiin hyvin hassutellakin siinä päivän aikana ja ottaa niin jumalattomasti niitä kuvia 😀 Näitä kuvia meinaan riittää sitten kyllä joka lähtöön. On belfieitä, tuplahaukkia, bikiniposeja, bodyposeja, ryhmäkuvaa kokoonpanolla A ja B ja niin edelleen.

Sunnuntaisen kisapäivän jälkeen oli tarkoitus lähteä koko porukalla johonkin syömään, mutta ennen sitä kävimme tutustumassa hotellin viereisen Walmartin tarjontaan. Sieltähän sitten olisi löytynyt kaikkea! Parasta antia oli meksikolaisen Walmartin kakkuosasto, jossa kuolasin Jonnen donitsiostoksia. Ai, että jos olisi kisakausi päättynyt tähän reissuun niin olisin varmasti ostanut tuolta koko poppoolle jonkin palkintokakun 🙂 Jotain herkkuja kuitenkin lähti myös mun matkaani, sillä ostin ihan hervottoman kasan karkkia ja erilaisia Pringles-sipsejä, juuri sellaisia mitä täältä ei saa ollenkaan. Karkit menivät kuitenkin kotiin saavuttaessa piiloon mun karkkikaappiin, sillä olen vielä tämän vuoden loppuun karkkilakossa. Walmart-reissun jälkeen menimme kaikki yhdessä viereisen ostarin meksikolaiseen ravintolaan päättämään tämän reissun 😉

Meksiko junnuMM-kisat2

DSC_0115
Sunnuntain kisojen jälkeen kävimme yhdessä syömässä meksikolaista!

Että sellainen reissu! Erittäin raskas, mutta silti aivan mahtava kokemus. Jos tuo MM-nelonen ei jostain syystä lämmitä, niin muistot lämmittävät ainakin 😀 Meillä oli tosi hauska porukka messissä, joten jos kisoista ei muuta jäänyt käteen, niin uusia ystävyyssuhteen ainakin. Jos teille tulee jotain kysyttävää tai kommentoitavaa aiheeseen liittyen, laittakaa vain rohkeasti kommenttia 😉

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM