Fitneksen täyteinen viikonloppu Fitness Classicissa

On aika taas aktivoitua blogin suhteen, kun sitä on kerran jo sen verran kyselty. Kiitos teille ihanille, joita mun jutut jaksavat kiinnostaa, vaikka mitään maata mullistavaa en kirjoittelekaan. Olen pitänyt hieman taukoa blogin kirjoittamisesta, kun en ole enää työpäivän päätteeksi viitsinyt istua koneella jäätävien niska- ja hartiakipujen vuoksi. Työskentelen IT-alalla konttorirottana näyttöpäätteen edessä arkipäivät selkä lysyssä ja niska pitkälle eteen kurkotettuna, joten ei varmaan tule suurena yllätyksenä, että siitä voisi jotain pientä ongelmaa tulla? Perinteisiä toimistotyöläisen vaivoja siis, joita pystyisi ehkäisemään ergonomisella työasennolla sekä treenillä. Treeni on kunnossa, mutta mites sitten se työasento? 😀

Fitness Classic

Päivätöiden lisäksi kävin heittämässä viikonloppuna keikkaa Noccon ständillä kevään tärkeimmässä fitness-tapahtumassa Fitness Classicissa. Noccon remmin Joonas Leppänen ja Eve Heikkinen olivat aloitelleen siinä ysin aikoihin, kun mä ja Kille hypättiin mukaan kuvioihin kympiltä. Olisin päässyt aloittamaan työt aikaisemminkin, jos Helsingistä ei olisi niin haastavaa löytää parkkipaikkoja 😀 Oli kyllä ihan mahtavaa tavata kaikkia tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin! Musta oli niin mukavaa, kun tosi monet tulivat tulivat vaihtamaan kuulumisia ja yleensäkin juttelemaan meidän kanssa siihen ständille. Ei ollut kyllä varmaan yhtään tylsää hetkeä 😉

Sherko Eliassi, Jade-Yolanda Huhtamäki sekä Jani Pernell

Snapchat-627785326156598734

Team Noccon urheilijatkin pärjäsivät todella hyvin! Sherko Eliassi sai odotetusti ensimmäisen sijan miesten fysiikasta, Jani Pernell sijoittui hienosti toiseksi todella kovatasoisessa classic bodybuilding-sarjassa ja Johanna Hermans otti hopeaa bikinin -160 cm -pituusluokassa. Vaikka itse kisoja en katsomon puolelta päässytkään näkemään, oli todella kiva nähdä kuvista, miten paljon Johannan fysiikka oli kehittynyt. Mä tykkään kun bikini fitness-kilpailijoilla jalkojen lisäksi olkapäitä ja selkää tasapainottamassa fysiikkaa (katso kuva täältä). Mun muutkin suosikit eli Tanja Sundell, Sara Sievinen ja Milla Kelahaara voittivat kaikki oman pituusluokkansa. Tykästyin myos juniori-sarjojen voittajiin Melina Keltaniemeen ja Reetta Saariseen.

20160416_221900

Myös perinteinen kisojen jälkipuinti on käynnistynyt. Mun harjaantunut bikini-silmäni tunnistaa jo kuvien perusteella lavan tytöistä finaalin kuusikon, mutta järjestystä en vielä osaisi laittaa tismalleen oikein. Kaikki voittajat kuitenkin olivat kuitenkin loppujen lopuksi hyvin samantyyppisiä tiimalasivartaloisia kaunottaria, vaikka välillä kuullaan jaarittelevan, että mikäköhän se bikini fitneksen linjaus mahtaa tänä vuonna olla. Kyllä ne voittajat jatkuvasti melko samanlaisia ovat. Varsinkin nyt uusissa poseerausasennoissa rakenteellisten ”virheiden”, kuten leveän vyötärön ja kapean hartialinjan piilottaminen on tehty vaikeammaksi ja tuomarointia sitä kautta helpotettu. Kuten yksi entinen lajituomari sanoi mulle suoraan: ”Se voittaa kenellä on vähiten virheitä”.

Sellaista juttua täältä Turusta tällä kertaa. Iloista ja toivottavasti mahdollisimman motivoitunutta keskiviikkoa teille kaikille!

Seuraa minua:
Instagramissa @jadeyolanda
Snapchatissa @jadeyolanda
Facebookissa & Bloglovin’ssa

Mietteitä tulevasta kisakaudesta ja nykyisestä kunnosta

Heippa kaikki ihanaiset! Vuosi vaihtuu pian, kai te olette tekemässä jotain uudenvuoden lupauksia? Itse en varmaan lupaile mitään kummempia tänä vuonna, koska en niitä kuitenkaan pysty pitämään, mutta kuulisin mielelläni mitä te aiotte luvata vuodelle 2015 🙂 Itse aloittelin viime vuonna tähän aikaan (lue: jouluähkyn aikaan) karkkilakkoa. Se taitaakin olla ainoa lupaus, jonka olen pitänyt 😉 Olen kyllä aika ylpeä itsestäni, että olen pystynyt noinkin ison jutun takana seisomaan kokonaisen vuoden. No mutta ei siitä sen enempää, mennäänpä asiaan.

Tässä kisojen jälkeinen aika on ollut sitä suurinta kasvun aikaa. Dieetillä opin paljon itsestäni ja jaksamisestani, mutta kehityskausi onkin tuonut omat metkunsa esille. Dieetti oli ensimmäiseni ja olin koko ajan kauhean huolissani ehdinko kisakuntoon ajoissa. Pelkäsin, että pakaraosasto jää löysäksi ja niin edelleen. Noh, ehdinpä sitten kuitenkin kuntoon ajoissa. Sen verran hyvässä kunnossa sitten olin, että oikein voitinkin ensimmäiset kisani eli Jyväskylän karsinnat. Se oli kyllä mahtavaa. En taida kyllä vieläkään ymmärtää voittaneeni yhtään mitään.

PhotoGrid_1419862594583[1]
Jyväskylä 13.9, Meksiko 4.10, Nicole Wilkins 11.10 ja SM-kisat 12.10

Oma dieettikuntoni oli selkeästi parhaimmillaan Jyväskylässä, sillä sen jälkeen kunnossa on havaittavissa selkeä huonontuminen jokaisessa kisassa. Vaikkei itse dieettaaminen ollut minulle rankkaa, niin kaikilla muun elämän osa-alueilla meni niin persiilleen, että se näkyi myös kropassa. Jyväskylän kisojen jälkeinen aika oli raskainta koko dieetin aikana. Kolmen viikon väliaika Meksikon kisoihin tuntui ikuisuudelta, kun kropasta ei tuntunut saavan treenatessa enää mitään irti ja muutaman päivän laskeutumisaika (olin myöhään tiistai-illalla kotona ja lauantaina oli seuraavat kisat) Meksikon aikavyöhykkeeltä Suomen aikavyöhykkeelle + 30 tunnin matkustus yhteen suuntaan teki selvästi tehtävänsä. Kuukauden sisään kun tekee keholle neljään otteeseen nesteenpoistot ja muut höykytykset, niin ei ihmekään ettei kroppa välttämättä ota viimeistelyjä enää viimeisissä kisoissa vastaan yhtä hyvin kuin freshiin kroppaan tehtäessä. SM-kisoissa mulla alkoi vielä kaiken lisäksi kuukautiset etuajassa, joten yritäpä siinä pitää vatsaa tiukannäköisenä kun maha on kuin ilmapallo. Olihan mä sitten vielä kaiken lisäksi muutenkin loppuvaiheessa niin jumissa, etten edes taipunut etuposeasentoon :’D Vertailtaa vaikka tuota viimeisen kuvan asentoa muihin.

Ensimmäisen kisadieetin nyt läpikäyneenä olen vähän mietiskellyt tulevaa kisakautta. Kuinka moneen kisaan haluan osallistua, mitä kaikkea lähden tavoittelemaan jne. Nuo junioreiden MM-kilpailut olivat sellainen etuoikeus, johon en pääse ikäni puolesta enää ikinä osallistumaan, joten sen kisan tavoittelu jää kokonaan luonnollisestikin pois. Tykkään selvästikin eniten kansainvälisten kisojen tunnelmasta, mutta jos lähden tavoittelemaan paikkaa Nicole Wilkins-kisaan, niin se saattaa syödä toisen kisan kuntoa. SM-kisathan ovat niistä siis seuraavana päivänä ja kaksipäiväiset kisat eivät ole paras mahdollinen kombo. Se tuli todistettua. Koko syksyn mulla oli aina kisatessa hyvä fiilis ja turnauskestävyys, paitsi aivan viimeisessä. Mulla ei ollut ollut kertaakaan aikaisemmin mitenkään huono tai heikko olo kisapäivänä, mutta SM:eiden kisa-aamuna sain pidellä seinästä tukea, kun viimeisiä värikerroksia maalailtiin ja välillä piti pitää taukoa, kun olo oli niin heikko. Kiitän edelleen huoltajaani Nevalaisen Niinaa, joka huolehti musta niin hyvin, että sydäntä lämmittää vieläkin. Niina siis laittoi mut heti tuon tuskaisen maalaussession jälkeen päiväunille kuin pienen vauvan ja piti muutenkin huolta, että mulla oli kaikki hyvin. Pienten päikkärien ja eväiden jälkeen olin taas kuin uusi ja valmis kisalavalle 😀

Onneksi tässä on kuitenkin aikaa vielä mietiskellä omia tavoitteita. Mielessä on jopa käynyt, etten välttämättä kisaisi ensi syksynä. Tykkään kisata, mutta tällä hetkellä persiissä painaa pelko, etten ehdi kehittyä syksyksi. Siis ainahan nyt ehtii hieman saamaan kehitystä, mutta itse haluaisin melkeinpä näyttää eri ihmiseltä kuin viime kisoissa 😀 Tällä hetkellä mulla on meneillään elämässä sellainen vaihe, etten pysty laittamaan treenaamista etusijalle kaiken tuoksinan keskellä, vaikka kuinka haluaisin. Koulu on käytävä loppuun ja töitäkin on tehtävä, kuinka tylsää 😛 Mutta kuten sanoin, onneksi on aikaa vielä miettiä mitä tekee syksyllä 😉

20141220_163529[1]20141227_172650[1]20141220_163621[1]

Siinä yllä muutamia kuvia tämän hetken kunnosta. Matalimman dieettipainoni (jota toki nostettiin kisoihin) ja nykyisen joulun ähkyisen ulkomuotoni ero jopa on huimat 9 kiloa. Ja arvatkaas minne kaikki läski on tuntunut tulevat? No reisiin ja pakaroihin tietysti 😀 Dieetillä olin kovin huolissani katoa tekevän pepun lisäksi lähtöä tekevistä tisseistäni, mutta onhan se rasva näköjään tullut myös sinne. Pääasiassa kaikki lisähyllyvä on kuitenkin tarrautunut tuonne tuttuun ja turvalliseen ahteriin. Myös nousua tekevää vaa’an lukua oli alkuun hankala käsittää, mutta nyt olen jo tottunut siihen. Tällä vaaka näyttää koko ajan samoja lukuja suurinpiirtein eli painonnousu on pysähtynyt sinne kuudenkympin alkutienoille. Mielenkiintoista on, että en ole koskaan eläissäni painanut ”näin paljon” (joka ei siis oikeasti ole paljon), mutta se ei juurikaan hetkauta. Vanha Jade olisi saattanut olla toista mieltä.  Vähän on rasvaa siellä sun täällä, mutta nyt koen olevani hyvällä tavalla erittäin naisellinen, toisin kuin kisakunnossa.

Vaikka nykyinen kuntoni onkin useimmiten oikein miellyttävä ja näyttää hyvältä vaatteissa ja ilman, niin silti huomaan välillä haikailevani sen kuuluisan kisakunnon perään. Ihmeellistä, koska dieetillä vannoin etten tule missään nimessä, suunnilleen kautta kiven ja kannon muistelemaan sitä riutunutta lookkia lämmöllä. Välillä sitä tulee tosiaan katseltua omia kisakuvia ja ihmeteltyä, että olenko mä oikeasti tuossa? Kisakuvat vielä tuntuvat pehmentävän sitä todellisuutta kuinka hoikassa kunnossa on ollutkaan.  Mieli selvästikin halajaa sitä mitä sillä ei ole 😀 On kuitenkin jotenkin lohduttavaa, että mä tiedän voivani päästä uudelleen samaan kuntoon halutessani, joten sen vuoksi asia ei ehkä vaivaa niin paljon ja osaan nauttia nykyisestä olomuodostani.

Ristiriitaisia ajatuksia löytyy siis täältä omasta kunnosta! Toisaalta se kisakunto oli niin erilainen mitä olen koskaan ollut, mutta sitten taas tämä naisellinen pyöreys pukee mua ehkä paremmin. Hankalaa 😀

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM