Entistä vahvempi – tuntojen purkamista kisojen jälkeisestä ajasta

1T7A8304
Kuva: Tomi Takamaa

Tsau kaikki lukijat! Onko teitä täällä enää ketään kun kirjottelen niin harvoin, että välillä oikein hävettää? 😀 Mulle tulee usein työaikana kaikkia kivoja postausideoita mieleen, mistä voisin blogiin kirjoitella, mutta sitten työpäivän ja salin jälkeen oon niin naatti etten jaksa vaivautua koneelle. Sitten mä olen maailman surkein ottamaan itsestäni kuvia (koska blogia on paljon kivempi selailla, kun siinä on jotain visuaalista materiaalia). Dieetillä sitä jaksoi välillä jonkun posetreenien yhteydessä tehdä, mutta nyt ei senkään vertaa. Tai jos jokusen foton napsii, niin ne katoavat puhelimesta aika nopsaan verukkeella ”hyi näytän rumalta, pois” tai ”kivat silmäpussit, pois”. Kyllä te nämä tiedätte 😀

Voisin hieman kertoa tarkemmin mun tästä dieetin jälkeisestä ajasta, sillä se ei ole ollut mikään piece of cake mulle. Osalla kisaajista reverse diet on mennyt kuin vettä vain, mutta mä en ole kuulunut tähän kastiin. Mä haluan olla teille rehellinen ja kertoa omista kokemuksistani lajin parissa, myös niistä negatiivisista. Sain valmennukselta luvan syödä kisojen jälkeen pari päivää vapaasti ennen kuin jatketaan palautteluruokavaliolla. Kevyenä sivuhuomautuksena kaikille dieettaajille: älkää syökö heti tiukan dieetin jälkeen tulisella salsakastikkeella kuorrutettuja tacoja 😀 Mulla oli niiden jälkeen elämäni ensimmäinen närästys ja se kesti kolme päivää. Ihan karmeeta 😀

Ja noin, takaisin asiaan. Heti dieetin jälkeen palautteluruokiksella mieliteot olivat ihan valtavat ja nälkä sitäkin suurempi, kun oltiin menty sen verran alhaisilla kaloreilla pitkään. Siitä voi arvata miten kävi, vaikka söinkin työpäivänä millilleen ohjeiden mukaan. Illalla saatoin päättää, että maistan nälissäni yhden kaappiin jääneen keksin ja hupsista, siinä menikin koko hemmetin keksipaketti. Alkuun mua harmitti ihan julmetusti, ettei mulla olekaan niin vahva itsekuri, että olisin voinut olla syömättä yhtään ylimääräistä. Sitten mua alkoi jotenkin ihan hirmuisesti hävettämään se, että olen heikko, enkä pystynyt pysymään annetuissa ohjeissa. Muut kisaajat on niin hienosti pysytelleet reversessään, mutta mä en ole pystynyt siihen. Mikä mussa on vikana?

1T7A8184
Kuva: Tomi Takamaa

Keräsin painoa ensimmäisen kahden viikon aikana vajaa neljä kiloa kisapainoon lisää. Sinänsä se ei ole niin paha luku kilomäärällisesti, mutta sen olisi ehdottomasti voinut ottaa hitaammallakin tahdilla. Nyt viisi viikkoa kisojen jälkeen olen pysytellyt tuossa samaisessa painossa ja olen aika ylpeä itsestäni. Tai tarkemmin sanottuna ylpeä siitä, miten sain pääni mukaan tähän juttuun. Ruokaakin on tullut jatkuvasti hippasen lisää ja aerobisia vähennetty pikkuhiljaa. Kropan aineenvaihdunta on selvästi saatu sysättyä käyntiin, koska olen nyt viimeiset viikot hionnut kuin pieni sika 😀

Alun hankaluuksien jälkeen mä pääsin takaisin uomiin niinkin helpolla tavalla kuin puhumalla siitä mistä musta tuntuu. Pari viikkoa kisojen jälkeen pääsin keskustelemaan pitkään ja hartaasti aiheesta toisen kisaajan kanssa, joka on kokenut aivan saman. Tuo hetki vaikutti muhun. Mä olin todella huojentunut kuullessani, ettei tämä ole mitenkään outoa kisojen jälkeen ja samalla mulla napsahti positiivisesti päässä: Mä pystyn tähän. Mä pystyn noudattamaan annettua ruokavaliota. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin mua helpotti ehkä eniten se tieto, että mä en olekaan epänormaali ja heikko yksilö. Samalla kun sain purettua tuntojani, mun harteiltani lähti aivan valtava kivipaino ja koko palautteluruokisjuttu tuntui sen jälkeen paljon helpommalta. Hetkellisen kaatumisen jälkeen pääsin vastoinkäymisistä huolimatta takaisin jaloilleni ja nyt sitä ollaan entistä vahvempia 😉

Vaikka aiheesta ei ole ollut erityisen mukavaa puhua tai kirjoittaa, mua on helpottanut suunnattomasti se, että oon saanut suuni auki ja myönnettyä itselleni ettei mun tarvitse olla täydellinen. Vaikeat ja hankalat asiat eivät yleensä ratkea itsekseen, vaan ainakin mä tarvitsen yleensä jonkun vertaistuen, jonka kanssa etsiä haasteelliselle asialle yhdessä ratkaisua. Muistakaa, että yhdessä me ollaan vahvempia <3

Follow me on BLOGLOVIN’ // FACEBOOK // INSTAGRAM

Tekisi mieli luovuttaa

PhotoGrid_1438689834957[1]

Mun tekisi mieli jättää tämä leikki kesken. Olla vaan menemättä mihinkään fitness-kisoihin. Tehdä täyskäännös ja vetää ranttaliksi elämä. Tältä musta on tuntunut tänään. Aika harvinaisia fiiliksiä multa, koska olen todella projektiluontoinen ihminen. Yksi projekti vedetään täysillä loppuun vaikka päällä seisten ja sitten katsellaan mitä tehdään. Olenkohan ikinä jättänyt oikein missään jutussa eläissäni ns. leikkiä kesken?

Miksi päässäni liikkuu näin negatiivisia ajatuksia? Mä koen suurta riittämättömyyden tunnetta tässä kisaprojektissa. Teen ihan hillittömästi tämän eteen töitä, mutta mua kalvaa suuresti pelko ettei se riitä. Ainoa asia mihin voin itse nyt vaikuttaa on kisakireys, mutta ehdinkö tavoitteeseen? Olen koko kisadieetin ajan sortunut vertailemaan tätä ja aikaisempaa dieettiäni. Varsinkin kuntoa ja painoa. Viime vuonna aloitin dieetin 12 viikkoa ennen kisoja. Tai no, siistimme kuntoa pikkuhiljaa koko alkukesän ajan, mutta se lähtökunto oli niin hillittömän siisti koko vuoden muutenkin. Painoin silloin saman verran kuin nyt ja näytin mielestäni jopa kireämmältä. Nyt sentään on dieetattu vajaa 12 viikkoa, hieman päälle kuusi viikkoa jäljellä ja useampi kilo pudotettavana. Ehkä vain noin 3-4 kiloa hyvällä lykyllä jos tuuri käy ja tähdet ovat oikeassa kulmassa. Yläkroppa on kireystasoltaan ihan kelvollinen, mutta jalat laahavat perässä kuin viimeistä päivää. Keräävät perkuleet vielä nesteitäkin niin paljon. Mä oon luonnostani sellainen päärynävartaloinen suomalaisnainen, jonka peppu ja jalat imaisevat kilon rasvaa jos edes vilkaisee keksihyllylle päin. Ihan lempikekseistä haaveilukin riittää! Hartioita on sentään saatu kasvatettua treenillä, mutta geenit on ja pysyy. Jos jaloista jotain hyvää haluaa sanoa (koska aina täytyy löytää asioiden hyvä puoli), niin ainakin lihas tarttuu sinne ihan kohtuullisesti.

PhotoGrid_1438765356428[1]

Olen sättinyt itseäni useaan otteeseen siitä etten pitänyt kuntoani tarpeeksi siistinä kisojen jälkeen. Olen koko lyhyen aikuisikäni ollut urheilullisen hoikkarakenteinen painaen siinä hieman päälle 60 kiloa. Syksyn kisojen jälkeen ei jaksanut ruokavalio juurikaan kiinnostaa, vaikka sen olisi pitänyt olla rauhallisen palautumisen aikaa kropalle. Niin justiinsa. Painoa alkoi kertymään. Kaikki tarkasti kontrolloitu aiheutti suunnattomasti vilunväreitä, mutta ainakin treeni kulki. Anna-valkku jopa keväällä ohjeisti mua ottamaan itseäni niskasta kiinni, jotta saataisiin hieman pudoteltua painoa alhaisemmaksi. Kotonakin välillä yritettiin sanoa nätisti, että ehkä mun ei pitäisi syödä kaikkea tuota roskaa, jotta kisadieetistä tulisi helpompi. Oikeassahan ne oli. Ei ehkä nyt kiukuttaisi ihan näin paljoa.

Ongelmana on ehkä eniten se, etten tiedä kuinka paljon on realistista tiputtaa kuudessa viikossa ilman jumalatonta tuskaa. Ja jos onnistun tiputtamaan vielä sen 4 kiloa, riittääkö se tarpeelliseen kisakireyteen? Treenaan nyttenkin lähes joka päivä kaksi kertaa päivässä, välillä kolmekin. Mukaan on laskettu luonnollisestikin myös aerobiset, sillä ne kuuluvat vankasti treeniohjelmaan. Tekee itseasiassa ihan hyvää myös pääkopalle olla tämä viikko lomalla. Saapahan nukkua pidempään ja ehtii päiväunienkin muodossa koisimaan univelkoja pois. Oon tämän väsymyksen lisäksi hieman stressaantunut myös monesta ulkoisesta tekijästä, joka varmasti vaikuttaa myös mun negistelyihin. Ehkä on siis parempi mennä nukkumaan ja katsella huomenna päivää uusin silmin 😳  🙂

Follow me on BLOGLOVIN’ // FACEBOOK // INSTAGRAM