Kilpaileminen on urheilun suola

Suurella jännityksellä odotettu lätkän MM-finaali on nyt ohi ja tämä penkkiurheilija nautti siitä spektaakkelista ainakin täysin rinnoin, vaikka hopeaa tulikin. Mulla oli koko päivän sellainen pieni jännityksen tunne mahan pohjassa, aivan kuin olisi omat kisat tiedossa. Siitä sainkin inspiraatiota kirjoitella tästä aiheesta.

En varmaan ole ainoa, jonka mielestä kilpaileminen tekee urheilusta vielä mielenkiintoisempaa? Itse  pidän myös penkkiurheilusta ja omaan itsekin myös suhteellisen vahvan kilpailuvietin. Mä vaan rakastan sitä tunnetta, kun vähän jännittää, ei tiedä miten päin olisi. Kroppa virittyy tunnelmaan nostamalla adrenaliinitasoja ja erilaiset kisatilanteeseen liittyvät ajatukset pyörivät päässä tornadon lailla. Käsillä on se yksi hetki, johon on tähdätty koko kausi ja et voi muuta kuin tehdä parhaasi.

Olen pitkään koittanut löytää nautintoa pelkästään ihan omaksi ilokseen tekemisestä, mutta eihän siitä ole mitään tullut. Jos harrastaisin joogaa niin yrittäisin varmaan kilpailla siinäkin 😀 Olen tässä ehtinytkin jo mietiskellä onko tämä vain yksi luonteenpiirteeni vai olenko tavallaan näiden kaikkien kilpaurheiluvuosien aikana itse opettanut itseni siihen, ettei urheileminen ilman tavoitteita tunnu tyydyttävältä? Vai olenko mä sellainen ihminen, joka tykkään asettaa itselleen tavoitteita, joita kohti tähdätä?

Nykyisessä tehokkuutta vaalivassa yhteiskunnassa tämä tavoitteellisuus tuntuu olevan hyväksi. Kun asetan itselleni tarpeaksi kireät deadlinet, niin työnjälki ja tehokkuus ovat silloin parasta. Yllättäen myös saan luovuutta puskettua juuri näissä tilanteissa hyvin ulos. Teen siis luovaa suunnittelutyötä IT-alalla, jossa työtahti on aika kova. Töitä olisi niin paljon kuin ehtii tekemään ja mahdollisimman nopealla aikataululla. Aina on kiire.

Toisaalta taas nautin vastavuoroisesti suurestikin sellaisesta tilanteesta, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Yksi parhaita asioita maailmassa on vaikka viikonloppureissu mökille kun tiedossa ole mitään pakollista tekemistä. Voi vaan olla ja makoilla vaikka riippukeinussa lukien hyvää kirjaa. Rauhoittua siihen tilanteeseen ja antaa ajan kulua.

Millaisia liikkujia te olette? Tykkäättekö treenailla omaksi iloksenne vai haalitteko tavoitteita? Entä mikä saa teidät rentoutumaan?

Edellinen juttuni: Tähtäimessä cheerleadingin EM-kisat

Postauksen kuvat Siiri Saarela
Kuvan huppari* ja housut*

Fitneksen täyteinen viikonloppu Fitness Classicissa

On aika taas aktivoitua blogin suhteen, kun sitä on kerran jo sen verran kyselty. Kiitos teille ihanille, joita mun jutut jaksavat kiinnostaa, vaikka mitään maata mullistavaa en kirjoittelekaan. Olen pitänyt hieman taukoa blogin kirjoittamisesta, kun en ole enää työpäivän päätteeksi viitsinyt istua koneella jäätävien niska- ja hartiakipujen vuoksi. Työskentelen IT-alalla konttorirottana näyttöpäätteen edessä arkipäivät selkä lysyssä ja niska pitkälle eteen kurkotettuna, joten ei varmaan tule suurena yllätyksenä, että siitä voisi jotain pientä ongelmaa tulla? Perinteisiä toimistotyöläisen vaivoja siis, joita pystyisi ehkäisemään ergonomisella työasennolla sekä treenillä. Treeni on kunnossa, mutta mites sitten se työasento? 😀

Fitness Classic

Päivätöiden lisäksi kävin heittämässä viikonloppuna keikkaa Noccon ständillä kevään tärkeimmässä fitness-tapahtumassa Fitness Classicissa. Noccon remmin Joonas Leppänen ja Eve Heikkinen olivat aloitelleen siinä ysin aikoihin, kun mä ja Kille hypättiin mukaan kuvioihin kympiltä. Olisin päässyt aloittamaan työt aikaisemminkin, jos Helsingistä ei olisi niin haastavaa löytää parkkipaikkoja 😀 Oli kyllä ihan mahtavaa tavata kaikkia tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin! Musta oli niin mukavaa, kun tosi monet tulivat tulivat vaihtamaan kuulumisia ja yleensäkin juttelemaan meidän kanssa siihen ständille. Ei ollut kyllä varmaan yhtään tylsää hetkeä 😉

Sherko Eliassi, Jade-Yolanda Huhtamäki sekä Jani Pernell

Snapchat-627785326156598734

Team Noccon urheilijatkin pärjäsivät todella hyvin! Sherko Eliassi sai odotetusti ensimmäisen sijan miesten fysiikasta, Jani Pernell sijoittui hienosti toiseksi todella kovatasoisessa classic bodybuilding-sarjassa ja Johanna Hermans otti hopeaa bikinin -160 cm -pituusluokassa. Vaikka itse kisoja en katsomon puolelta päässytkään näkemään, oli todella kiva nähdä kuvista, miten paljon Johannan fysiikka oli kehittynyt. Mä tykkään kun bikini fitness-kilpailijoilla jalkojen lisäksi olkapäitä ja selkää tasapainottamassa fysiikkaa (katso kuva täältä). Mun muutkin suosikit eli Tanja Sundell, Sara Sievinen ja Milla Kelahaara voittivat kaikki oman pituusluokkansa. Tykästyin myos juniori-sarjojen voittajiin Melina Keltaniemeen ja Reetta Saariseen.

20160416_221900

Myös perinteinen kisojen jälkipuinti on käynnistynyt. Mun harjaantunut bikini-silmäni tunnistaa jo kuvien perusteella lavan tytöistä finaalin kuusikon, mutta järjestystä en vielä osaisi laittaa tismalleen oikein. Kaikki voittajat kuitenkin olivat kuitenkin loppujen lopuksi hyvin samantyyppisiä tiimalasivartaloisia kaunottaria, vaikka välillä kuullaan jaarittelevan, että mikäköhän se bikini fitneksen linjaus mahtaa tänä vuonna olla. Kyllä ne voittajat jatkuvasti melko samanlaisia ovat. Varsinkin nyt uusissa poseerausasennoissa rakenteellisten ”virheiden”, kuten leveän vyötärön ja kapean hartialinjan piilottaminen on tehty vaikeammaksi ja tuomarointia sitä kautta helpotettu. Kuten yksi entinen lajituomari sanoi mulle suoraan: ”Se voittaa kenellä on vähiten virheitä”.

Sellaista juttua täältä Turusta tällä kertaa. Iloista ja toivottavasti mahdollisimman motivoitunutta keskiviikkoa teille kaikille!

Seuraa minua:
Instagramissa @jadeyolanda
Snapchatissa @jadeyolanda
Facebookissa & Bloglovin’ssa