Dreams coming true! – Pitkän sarjan voitto ja MM-edustuspaikka

Jkl 2014-1390 (1)Huii, en oikein tiedä mistä aloittaisin. Aloitetaan vaikka siitä, että haluan kiittää miljoonasti kaikista onnitteluista ja tsempeistä. Ne merkitsevät paljon mulle ja oon tihrustanut useaan otteeseen onnenkyyneleitä niitä lukiessani. Kisojen jälkeen mun some tosiaan ihan räjähti käsiin 😀 Tarkoitus on kaikille vielä vastata, menee vain pieni hetki 😀 Tuota noin, otsikosta tulikin varmaan selväksi miten mulla kisoissa kävi. Tänne siis napsahti bikinin +170 cm -pituussarjan voitto  (eli takuuvarma paikka SM-kisohin) ja siihen päälle vielä edustuspaikka junioreiden ja mastersien MM -kisoihin Meksikoon. Ja jollei ihan helpolla päästäisi, niin saan osallistua vielä Nordic Fitness Expossa lauantaina Nicole Wilkins -kutsukisaan, jonne olen totta kai menossa. Upeita mahdollisuuksia kaikki. Melkoinen syksy on siis luvassa, mutta nöyrästi on mentävä eteenpäin.

smkjade3

Suuntasimme perjantaina kimppakyydillä kisatoverini Eerikan kanssa Jyväskylään ja siellä suoraan rekisteröintiin. Rekisteröinti oli todella jännittävä tilaisuus, koska paikalla oli paljon yliruskeita rasvattomia kisaajia ja sitä alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään, että sitä ollaan menossa kisaamaan.

Rekisteröinnin jälkeen siirryimme avopuolisoni Kallen kanssa todella kivaan Sokos Hotel Paviljonkiin, joka sijaitsi aivan kisapaikan kulmilla. Kamat leviäksi, omat tummat lakanat sänkyyn ja odottelemaan valkun saapumista. Olen todella kiitollinen siitä, miten Anna kävi tarkastamassa kaikkien tiimiläisten värit ja kunnon molempina päivinä. Perjantaina todettiin värin olevan vielä liian vaalea, vaikka sitä oli maalailltu jo useampi kerros ja iltapalaksi sain maalata vielä lisää ProTania kroppaan. Väriähän mulla upposi sen verran monta kerrosta, että vaihdoimme lauantaina Protanin JanTanaan. Nyt sitten on molemmat kisavärit testattu 😀

smkjadeJkl 2014-1076 – KopioPerjantaina jännitin aina välillä tulevaa kisaa, mutta nukuin yöni silti todella rauhallisesti. Hotellin sänky oli sen verran hyvä, että pää painui tyynyyn värin levityksen jälkeen hieman ennen puoltayötä, mutta aamulla heräsin itsekseni siinä puoliseitsemän aikaan. Mua ei jostain syystä nukuttanut enää ja pyöriskelin siinä ysiin asti sängyssä, jolloin uskalsin jo herättää kumppanini unesta 😀 Siihen asti viestittelin Eerikan kanssa omista fiiliksistä ja vähän taas rentouduin kun pääsi vaihtamaan ajatuksia toisen samassa tilanteessa olevan kanssa. Menimme Kallen kanssa ysin jälkeen yhdessä aamupalalle, jonka jälkeen kävimme vilkaisemassa kisapaikan, ostimme liput kahdelle kaverilleni ja palasimme takaisin hotelliin odottelemaan kampaajan, jonka oli määrä tulla siinä kello 11 jälkeen, saapumista.

Mun kisalookin loihti ihana Vilma Junk ja koin sen olevan erittäin onnistunut kaikinpuolin. Hiustenväri oli ihan täydellinen (puhumattakaan kampauksesta) ja meikki todella todella hyvä. Kisaväri onnistui myös hyvin ja se oli todella tasainen ja lisäksi halutun sävyinen. Olin itsekin siis hyvin tyytyväinen kokonaisuuteen. Kaikki se aika, mikä olen käyttänyt Body Gallerian ja pro-kisojen analysointiin ei siis mennyt todellakaan hukkaan 😀

smkjade4
Kuva: Jonne Kunnari

800_3188Meikin ja kampauksen jälkeen Anna tuli toistamiseen tarkastamaan värin ja siinä kohtaan totesimme, että nyt täytyy alka maalaamaan JanTanalla, kun iho ei vaan millään muutu tummemmaksi. Anna levitti mulle muutaman kerroksen ja sitten mun pohjoisesta Jyväskylään kisoja katsomaan saapunut siskoni levitti loput. Välissä vielä tiimikaverini Sanna tuli vertaamaan omaa väriään, joten jo yhden päivän aikana tuli nakuiltua ihmisten edessä enemmän kuin varmaan yhteensä koko aikuisiälläni 😀 Mua aina ujostuttaa olla alasti muiden kuin oman kumppanini edessä enkä sitä vapaaehtoisesti yleensä tee, mutta eipä siinä paljon vaihtoehtoja ollut 😀

Siirryimme kolmen jälkeen kisapaikalle, jossa moikkasin nopeasti Fitmaxin Jannen, poikaystävän, parit kaverit sekä vanhemmat. En pystynyt kauheasti siinä jännityksessä vaihtamaan mitään kuulumisia, koska mua jännitti tuleva kisa niin paljon. En oikein tiedä edes mitä jännitin, kun en oikeastaan ajatellut sijoitustani, vaan ehkä eniten sitä kuinka uutta kaikki oli. Kisapäivän kulku oli jotain ihan vierasta. Mitä tehdään ja milloin? Millainen tunnelma takahuoneessa on? Miltä muut kisaajat näyttävät ja niin edelleen. Olisin saanut syödä koko päivän, mutta en saanut kurkustani oikein mitään alas.

800_3187Onneksi tunnelma takahuoneessa oli pääasiassa hyvin rento. Omien tiimikavereiden lisäksi vaihdoin ajatuksia pääasiassa ihanan Linda Manuellan kanssa, johon olin tutustunut jo rekisteröinnissä, Essi Vasankarin kanssa sekä täällä Fitfashionilla bloggaavan Eveliina Rauhasalon kanssa unohtamatta preppikaveriani Eerikaa. Kaikki nämä tyypit olivat juuri niin ihania tyyppejä kuin oletinkin heidän juttuja lukiessaan olevan ja juttu luisti takahuoneessa.

Takahuoneessa kaikki tapahtuikin sitten niin nopeasti. Ensin oli eliminaatio, jossa kisaajamäärä tiputettiin viiteentoista. Olin eliminaatiossa todella jännittynyt, kaikki lihakset vaan nykivät lavalla ja hiki oli todella kova. Tuntui, että irvistin todella epäaitoaa hymyä, kun huulet kuivuivat kiinni ikeniin. Joka paikkaa särki, varsinkin sääriä ja yritin vaihtaa asentoa aina välillä. Takahuoneeseen päästessäni en enää edes miettinyt olinko tippumassa kilpailusta, sillä fiilis oli todella väsähtänyt. Tietysti toivoin pääseväni jatkoon, mutta siinä kohtaan piti vain mennä hypen mukana.

800_3222 (1)Selvisin alkukilpailuun ja olin siitä todella iloinen. Mikään ei minulle ollut nimittäin itsestäänselvää. Olin jo kerran käynyt lavalla ja tiesin nyt edes vähän miltä siellä tuntuu olla. Yritin korjata varsinaisessa kilpailussa juttuja, jotka jäivät kaivelemaan eliminaatiossa. Lavalla sai olla hyvin pitkän aikaa, kun vertailut vedettiin viidentoista tytön kanssa läpi. Pääsin ensimmäiseen vertailuun upeiden tyttöjen kanssa ja siinä kohtaan mulle tuli sellainen fiilis, että pääsen ehkäpä myös finaaliin! Iik, toivottavasti pääsen. Yritin nauttia lavallaolosta mahdollisimman paljon ja imeä siitä kaiken irti. Kuuntelin kannustusjoukkojen tsemppihuutoja ja imin niistä energiaa itseeni. Musta tosin tuntui, että ne kannustusjoukot jännittivät kisaa paljon enemmän kuin mä ainakin ilmeistä päätellen 😀 Itsehän en siinä kohtaan enää voinut tehdä mitään kuin hymyillä ja yrittää näyttää nätiltä.

NFE Bikini-196
Eerika lopettamassa T-kävelyään. Taustalla minä ja Essi Vasankari.

Varsinaisen kisan jälkeen iloitsin bäkkärillä tiimikavereideni pääsyä finaaliin ja aloin itse jännittämään pääsenkö tekemään oman T-kävelyni. No pääsinhän minä ja hitto, että jännitti. Olinhan mä sitä harjoitellut, mutta en osannut sitä tehdä sitä vaikka unissani. Väitin niin kyllä lavatoimitsijalle vitsillä, mutta eihän se missään nimessä mennyt niin kuin Strömsössä 😀 Musiikki oli laimea eikä siinä ollut mitään fiilistä. Horjahdin heti ensimmäisessä etuasennossani ja siinä meni pasmat sekaisin. Olisin voinut käyttää kävelyyn enemmän aikaa, mutta minkäs teet sen jälkikäteen huomatessa. Mulla jäi omasta T-kävelystäni epäonnistunut fiilis, mutta iloitsin silti että pääsisin varmasti SM-kisoihin Lahteen jokatapauksessa.

800_3221Palkintojen jaossa mua ei enää jännittänyt tuleva sijoitukseni, sillä olin vaan todella tyytyväinen päästyäni finaaliin. Takaraivossa kolkutteli ei-niin-hyvä T-kävely, joten en edes osannut odottaa mitään tiettyä sijoitusta. Tietysti toivoin, ettei nimeäni sanota liian aikaisin. Nimiä tuli ja meni, mutta omaa ei kuulunut. Jossain välissä kurkkasin vasemmalle puolelleni ja huomasin preppikaverini Eerika Heinisen seisovan siinä rinnallani enää. Mun piti oikein kurkata, että ollaanko me siinä tosiaan kahdestaan ja kyllä oltiin! Mä ja Eerika kahdestaan, ihan huippua! Mulla oli hyvä fiilis. Olisi ollut sama kumpi voittaa, sillä olisin osannut olla myös ihanan Eerikan puolesta onnellinen, kävi miten kävi. Mietin vain, että vitsit kuinka kiva ja hyväntuulinen ravintolaillallinen meillä on edessä 😀

Jkl 2014-1457Kisat kyllä tosiaan menivät yli odotusten ja voiton jälkeinen hämmennys oli suuri. Siis mitä hittoa, voitinko mä oikeesti? Siinä vaiheessa olin jo tosin niin väsähtänyt, etten sitä oikein ymmärtänyt, vaikka puhelimeen paukkui luvattomaan tahtia onnitteluviestejä. Mulle kisa oli vielä oikeastaan kesken, koska yleisen sarjan jälkeen lavalle kutsuttiin vielä kaikkien luokkien parhaiten menestyneet juniorit MM-karsintaa varten ja sitähän mä jännitin eniten. Voin nyt suoraan myöntää, että heti siitä asti kuin kuulin MM-karsinnasta, niin olen asettanut sen koko kauden salaiseksi päätavoitteekseni. Tai oikeastaan päätavoite on huono sana. Enemmänkin päähaaveeksi, sillä en uskaltanut itsekään uskoa täysillä siihen. Halusin tehdä vain parhaani ja katsoa mihin se riittää. Ja se riitti. Me lähdetään Eve Heikkisen kanssa Meksikoon alle kolmen viikon päästä!!!!!

Jkl 2014-1465Jkl 2014-1468

10534641_591694007609475_8756512128255789144_n
Mä ja ihana Eve

Sellainen epäjäsennelty kisarapsa tällä kertaa. Tässä on tapahtunut muutamassa päivässä vaan niin paljon ja olen vieläkin aivan pyörällä päästäni ja ajatuksia tuntuu olevan tosi vaikeaa saada kasaan. Olin kisan jälkeen muutaman päivän ihan poikki, kroppa vaan huutaa väsymystä, mutta tänään se on palauteltu takaisin raiteilleen ja motivaatio on huipussaan. Pinkaisin tänään aamulenkille hymyssä suin ja odotan jo päivän salitreeniä innolla. Ai että fitnesslaiffi maistuu nyt hyvältä!

Kiitos puolisolleni Kallelle, perheelle, ystävilleni ja tiimikavereilleni. Olette olleet korvaamattomia <3

Kiitos valmennukselle eli Anna Virmajoelle ja Marjo Krishille. Se tuki ja tietotaito mikä teillä on, on jotain ihan ylivoimaista. Olette jaksaneet tsempata ja kannustaa mua vaikeina hetkinä ja se on merkinnyt paljon.

Kiitos Fitmax Nutriton.  Kaikki se tuki ja terapia sekä tietysti mahtavat lisäravinteet.

Kiitos Gym2000 loistavista treenipuitteista ja hyvästä yhteishengestä

Kiitos Soul Sisters kaikesta kisoihin liittyvästä kauneudenhoidosta. Ilman teitä lookki ei olisi ollut missään nimessä niin hyvä kuin se oli nyt.

Kiitos Hiusmuotoilua Tunteella ja Maarit kisatukasta, se on vaan niin täydellinen.

Kiitos Alldex Oy taloudellisesta tuesta. On uskomatonta miten on olemassa firmoja, jotka välittävät urheilijoista näin.

Yksi päivä kisoihin ja uusi tukka!

Vähiin käy ennenkuin loppuu! Viimeisiä päiviä tätä dieettiä vietellään, mutta enää ei tunnu yhtään siltä, että olisi millään dieetillä. Tankattu siis on ja pidin jo viime viikolla valmentajan käskystä muutaman tankkauspäivän. Treenikään ei ole ollut mitään perustreeniä,  vaan tällä viikolla on vain kevyesti pumppailtu kroppaa joka suunnasta. Salitreenit ovat olleet niin lyhyitä, että sieltä on ”selviytynyt” 20-35 minuutissa ulos 😀 Siinä on ollut ihmettelemistä, kun on tottunut noin tunnin kestävään intensiiviseen treenitykitykseen. Tällaisen punttisipsuttelun jälkeen on kyllä taas ikävä niitä kunnon treenejä. Noh, onpahan ollut aikaa tehdä muita juttuja, joita muuten riittää! On saanut olla pää kolmantena jalkana koko viikon hakemassa mm. sponssivaatteita, etsiä kisavärin maalaustarvikkeita ja sun muuta. Nyt ymmärrän varsin hyvin, miksi jotkut ottavat viimeiselle viikolle lomaa töistä…

5daysout_jade
Tässä teille kuva, joten en meinannut lisätä mihinkään someen näytille ennen kisoja, mutta sinnepä meni. Hups. Kovin ajattelin, etten tulisi paljastamaan itsestäni enää mitään kuntokuvia, kunnes nappasin tämän print screenin itsestäni T-kävelyvideolta. Suomalaiseen mentaliteettiin tuntuu kuuluvan vahvasti se, ettei itseään tule kehua tai olla muutenkaan itsestään ylpeä, mutta mä kyllä tunnen tätä kuvaa katsoessani pientä ylpeyttä rinnassani. Olenko mä oikeesti tossa? SIISTIÄ!

Lyhyiden salisessioiden lisäksi on siis pitänyt keskittyä lähes kaikkeen muuhun kuin urheiluun. Poseerausta on yritetty harjoitella ahkerasti, korkkarit ovat siis kopisseet niin kotona kuin kotisalini Gym2000:n jumppasalissa. En osaa sanoa onko harjoittelu tuottanut tulosta, mutta yritetty on ainakin kovasti 😀 Viikon teemana esiintymisessä mulla on ollut hammashymy. Voitteko ymmärtää kuinka vaikeaa on opetella tekemään sellaista asiaa, jota on yritellyt piilotella viimeiset kymmenen vuotta ainakin? Oon jotenkin aina hävennyt hassuja torajänishampaitani enkä ikinä mielelläni hymyile niin, että ne näkyvät. Nyt valkkujen käskystä ne on vilautettava esiin 😀 Joku sitten huutaa mulle lavalla vaikka koodisanan torajänis, jos ne jää jostain syystä piiloon :’D

20140910_173703[1]
Fitmaxin supersiistit sponssivaatteet. Kyllä näillä kelpaa tallustella menemään!

Muuten kaiken hektisyyden keskellä tämä viikko on ollut varsinainen prinsessaviikko. Mulle on tehty iki-ihanat ripset ja kokovartalosokerointi Soul Sistersissä (joista lisää myöhemmin) sekä myös tukka on kokenut kauan kaivatun päivityksen nykypäivään. Entistä kulahtaneen keltaista hampputukkaa lähti elvyttämään Hiusmuotoilua Tunteella -yrityksen supertaitava kampaaja Maarit, joka on myös samalla uusi yhteistyökumppanini. Olen kyllä niin iloinen, että olen saanut yhteistyökumppaneiksi juuri ne yritykset, jotka olen halunnutkin 🙂 Kiitos, että uskotte minuun, se merkitsee paljon <3

DSC_1112

Kävin viime viikolla Maaritin kanssa keskustelemassa  mitä tukalle olisi tarkoitusta tehdä ja pääsimme nopeasti todella hyvään yhteisymmärrykseen. Halusin tukan näyttävän vähän enemmän värjätyltä ja tavoitteena oli päästä eroon keltaisuudesta, mutta täyttä platinablondia oli myös vältettävä. Tyveen toivoin ihan pikkiriikkisen tummuutta, jotta  kisojen tumma meikkivoide istuu siihen paremmin näyttämättä ihan peruukilta. Maarit kuunteli hyvin, sillä lopputulos oli parempi kuin olin osannut toivoa:

DSC_1115

 Mä olen niin tyytyväinen tähän tukkaan ja ei siitä ainakaan voi jäädä sijoitus kiinni 😉 Alkuun juurta tummennettiin hieman ja koko pää raidoitettiin. Pesun yhteydessä hiusten sävyä lähdettiin viilentämään ja tulos on aivan täydellinen. Ei liian tumma, ei liian vaalea, ei missään nimessä planttu, vaan todella elävännäköinen raikas blondi. Clip-on -pidennykset värjättiin samalla ja nyt nekin istuvat tähän tukkaan kuin valettu. Ihanaa päästä tällä tukalla lavalle! 🙂 Istun jo nyt nimittäin kotona kisavärit päällä ja se näyttää entistä blondimmalta niiden kanssa. Upea lopputulos on siis luvassa, jee 😉

DSC_1120DSC_1122

Koska mun uusi tukka on niin mahtava, halusin saada teidänkin hyvälle päälle Maaritin kätösissä, niin neuvottelin hänen kanssa teille lukijoille pienet mukavan edun! Tee ajanvaraus tukan päivitykseen Hiusmuotoilua Tunteella -parturikampaamon Maaritille 12.9-10.10.2014 välisenä aikana koodilla BusyJade ja saat -15% alennusta käynnistäsi. Käy varaamassa aika kätevästä nettiajanvarauksesta tai soita numeroon 040 484 7728. Riittää siis, kun vain mainitset tuoliin istuessasi tämän koodin 🙂  Huomaa, että alennus koskee vain uusia asiakkaista.

hiusmuotoiluatunteellaTämä siis jääköön viimeiseksi postaukseksi enne kisoja! Aika jännittävää, että seuraavan kerran kirjoitellessani kerron teille kisafiiliksiä ja sun muita. Blogia en siis Jyväskylästä käsin tule päivittelemään, mutta lupaan että mun insta (@jadeyolanda) tulee siellä paukkumaan luvattomaan tahtiin. Sinne siis seuraamaan, jos kiinnostaa miten mun käy! Jännäääääää!!! PS. Jos eksytte kisoja katsomaan, tulkaa ihmeessä vetäisemään hihasta jos tunnistatte sen kaiken blingblingin alta 🙂 

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM