Tekisi mieli luovuttaa

PhotoGrid_1438689834957[1]

Mun tekisi mieli jättää tämä leikki kesken. Olla vaan menemättä mihinkään fitness-kisoihin. Tehdä täyskäännös ja vetää ranttaliksi elämä. Tältä musta on tuntunut tänään. Aika harvinaisia fiiliksiä multa, koska olen todella projektiluontoinen ihminen. Yksi projekti vedetään täysillä loppuun vaikka päällä seisten ja sitten katsellaan mitä tehdään. Olenkohan ikinä jättänyt oikein missään jutussa eläissäni ns. leikkiä kesken?

Miksi päässäni liikkuu näin negatiivisia ajatuksia? Mä koen suurta riittämättömyyden tunnetta tässä kisaprojektissa. Teen ihan hillittömästi tämän eteen töitä, mutta mua kalvaa suuresti pelko ettei se riitä. Ainoa asia mihin voin itse nyt vaikuttaa on kisakireys, mutta ehdinkö tavoitteeseen? Olen koko kisadieetin ajan sortunut vertailemaan tätä ja aikaisempaa dieettiäni. Varsinkin kuntoa ja painoa. Viime vuonna aloitin dieetin 12 viikkoa ennen kisoja. Tai no, siistimme kuntoa pikkuhiljaa koko alkukesän ajan, mutta se lähtökunto oli niin hillittömän siisti koko vuoden muutenkin. Painoin silloin saman verran kuin nyt ja näytin mielestäni jopa kireämmältä. Nyt sentään on dieetattu vajaa 12 viikkoa, hieman päälle kuusi viikkoa jäljellä ja useampi kilo pudotettavana. Ehkä vain noin 3-4 kiloa hyvällä lykyllä jos tuuri käy ja tähdet ovat oikeassa kulmassa. Yläkroppa on kireystasoltaan ihan kelvollinen, mutta jalat laahavat perässä kuin viimeistä päivää. Keräävät perkuleet vielä nesteitäkin niin paljon. Mä oon luonnostani sellainen päärynävartaloinen suomalaisnainen, jonka peppu ja jalat imaisevat kilon rasvaa jos edes vilkaisee keksihyllylle päin. Ihan lempikekseistä haaveilukin riittää! Hartioita on sentään saatu kasvatettua treenillä, mutta geenit on ja pysyy. Jos jaloista jotain hyvää haluaa sanoa (koska aina täytyy löytää asioiden hyvä puoli), niin ainakin lihas tarttuu sinne ihan kohtuullisesti.

PhotoGrid_1438765356428[1]

Olen sättinyt itseäni useaan otteeseen siitä etten pitänyt kuntoani tarpeeksi siistinä kisojen jälkeen. Olen koko lyhyen aikuisikäni ollut urheilullisen hoikkarakenteinen painaen siinä hieman päälle 60 kiloa. Syksyn kisojen jälkeen ei jaksanut ruokavalio juurikaan kiinnostaa, vaikka sen olisi pitänyt olla rauhallisen palautumisen aikaa kropalle. Niin justiinsa. Painoa alkoi kertymään. Kaikki tarkasti kontrolloitu aiheutti suunnattomasti vilunväreitä, mutta ainakin treeni kulki. Anna-valkku jopa keväällä ohjeisti mua ottamaan itseäni niskasta kiinni, jotta saataisiin hieman pudoteltua painoa alhaisemmaksi. Kotonakin välillä yritettiin sanoa nätisti, että ehkä mun ei pitäisi syödä kaikkea tuota roskaa, jotta kisadieetistä tulisi helpompi. Oikeassahan ne oli. Ei ehkä nyt kiukuttaisi ihan näin paljoa.

Ongelmana on ehkä eniten se, etten tiedä kuinka paljon on realistista tiputtaa kuudessa viikossa ilman jumalatonta tuskaa. Ja jos onnistun tiputtamaan vielä sen 4 kiloa, riittääkö se tarpeelliseen kisakireyteen? Treenaan nyttenkin lähes joka päivä kaksi kertaa päivässä, välillä kolmekin. Mukaan on laskettu luonnollisestikin myös aerobiset, sillä ne kuuluvat vankasti treeniohjelmaan. Tekee itseasiassa ihan hyvää myös pääkopalle olla tämä viikko lomalla. Saapahan nukkua pidempään ja ehtii päiväunienkin muodossa koisimaan univelkoja pois. Oon tämän väsymyksen lisäksi hieman stressaantunut myös monesta ulkoisesta tekijästä, joka varmasti vaikuttaa myös mun negistelyihin. Ehkä on siis parempi mennä nukkumaan ja katsella huomenna päivää uusin silmin 😳  🙂

Follow me on BLOGLOVIN’ // FACEBOOK // INSTAGRAM

Jade-Yolanda

12 vastausta artikkeliin “Tekisi mieli luovuttaa”

  1. Tsemppiä jade! Kaikki kääntyy vielä hyvin ja luotat vaa valkkuihin <3. Itellä jaloista rasva alko oikeesti lähtee vasta tyylii 3vikal viikolla ja vikoilla viikoillaha myös ne suurimmat muutokset tapahtuu. Koita pitää mieli virkeenä kohta työ taas palkitaan ❤️ Näytät mahtavalta! 😚

    • Ihana Kati <3 Meni vartti tän tekstin julkaisun jälkeen kun Anna otti eilen illalla yhteyttä ja tehtiin uudet pläänit kisoja varten 😀 Mullakin taisi olla niin viime dieetillä, että vasta viimeisellä kolmella viikolla tapahtui suurimmat muutokset juurikin alakropan kiristymisen suhteen. Täytyisi vaan malttaa…

    • Jaksan! Nautin tästä tekemisestä todella paljon ja vien dieetin loppuun vaikka mikä olisi 😉

  2. Tsemppiä kovasti viimeisille viikoille! Jos tuo olis helppoa niin kaikki pystyisi siihen 🙂 Itsekriittisyys nurkkaan ja eteenpäin vaan <3 Itse näkee aina ne omat virheensä niin paljon suurimpina kuin muut… Älä anna niille ajatuksille turhaan tilaa. Sussa on niin paljon potentiaalia lajin parissa.

    Kiva seurata sun valmistautumista ja rohkeaa kun kerrot myös näistä negatiivisimmistakin tunteista.

    Ja hei, eiks se niin mene, että kun kestää ne huonot päivät, ansaitsee ne paremmat! 🙂

    • Kiitoksia mielettömästi <3 Tämä ei tosiaan ole kaikkien juttu. Dieetin pystyy kyllä vetämään läpi, mutta siitä täytyy pystyä myös nauttimaan. Itsehän sitä on itselleen kaikkein julmin, kuten sanoitkin. Täytyy pystyä kääntämään kaikki negatiiviset ajatukset positiivisiksi, jotta pysyy pää kasassa 🙂 Vaikka dieetti onkin todella fyysistä, niin silloin käsitellään henkisellä puolella myös suuria asioita ja siksi monet sanovat sitä kasvattavaksi 🙂

  3. Rehellistä tekstiä, arvostan! Samantyyppisiä ajatuksia pyörii myös omassa päässä. Kun vetää ekaa dieettiä niin ei jotenkin yhtään hahmota missä vaiheessa kroppa on ”myöhässä” ja miten paljon ehtii palaa missäkin ajassa!
    Jalat laahaa perässä myös täällä, koska siellä ne suurimmat rasvavarastot (ja selluliitit) oli dieetin alussa. Toivon hartaasti että saan vikat sellut persauksesta pois ja jalkojen sivut kireäksi, kaikkeni aion tehdä! Ja toivon että se riittää!
    Tsemppiä siulle <3 Voisin veikata et siun tilanne ei oo niin toivoton mitä ehkä ajattelet ite, oma silmä on aika epäluotettava! 😉

    • Samoja ajatuksia käydään läpi! Tilannetta ei yhtään helpota, kun seuraa kanssakilpailijoiden valmistautumista. Se kyllä puskee eteenpäin, mutta välillä tulee sellainen olo että miten ihmeessä toi voi olla jo noin tikissä 😀 Mulla on ihan samat ongelmakohdat jaloissa ja sen lisäksi vielä polven yläpuolelle jää rasvaa :s Eihän se meidän tosiaan auta kuin toimia ohjeiden mukaan ja katosa mihin se riittää 😉 Oma silmä on se pahin. Eihän keskeneräistä työtä saisi vielä näin kriittisesti arvostella, mutta minkäs sille voi 😀

      Miljoonasti tsemppiä myös sinne <3

  4. Dieetin onnistumisen kannalta on ihan kriittistä, että sen pystyy vetämään ilman ylimääräistä stressitekijää / -tekijöitä. Suosittelisin yrittämään poistaa kaiken muun stressiä aiheuttavan elämästä tai ainakin opettelemaan hallitsemaan stressiä mahdollisimman hyvin, jotta kroppa ja mieli saa keskittyä nyt oleelliseen. Ja sehän on luopuminen rasvasta. Hormoonitoiminta on sotkussa joka tapauksessa, joten sitä ei kannata kortisolin nousulla sotkea enempää. Luota prosessiin!

    • Tuo on ihan totta. Tuota stressin aiheuttajaa en pysty välttelemään, mutta stressinhallintaa koetetaan tässä kehittää paremmaksi 🙂

  5. Samojen asioiden kanssa täällä painitaan. Kiitti kun kirjoitit rehellisesti fiiliksistäsi, antoi jotenki tsemppiä itsellekin.

    Ei ne turhaan sano että tämä laji vaatii sinnikkyyttä… Nyt sen viimeistään sisäistää kunnolla. Mä olen viimiset pari viikkoa antanut pelolle ihan liikaa valtaa ja nyt kevyen jakson jälkeen tuntuu että kroppa olisi pelkkää pullataikinaa. Päätin kuitenkin ”aloittaa alusta” ja vetää täysillä loppuun ja sitten vaan katsoa mihin se riittää. Jos kunto on pläski niin voi voi, sitten ei nousta lavalle 😀

    Jaksaa jaksaa!!

    • Sinnikkyyden lisäksi laji kasvattaa todella paljon, koska tuntuu, että suurimmat kamppailut käydään pääkopan sisällä. Mä oon myös jotenkin tän tekstin kirjoittamisen jälkeen päässyt juuri tuollaiseen samantyyppiseen zen-tilaan, jossa ei auta kuin tehdä parhaimpansa ja katsoa mihin se riittää. Dieetti vedetään loppuun asti, oli mikä oli, mutta lavalle nousua saa sitten myöhemmin harkita. Jos niin käy, ettei lavalle astu, niin se tulee itselle ainakin todella kovana pettymyksenä :/ Mutta kyllä me kuntoon päästään 😉 Tsemppejä sinne!

 
Tykkää jutusta