Miten paluu arkeen on sujunut?

20141012_134406[1]

20141012_134429[1]

20141004_051708[1]

Nyt kaksi viikkoa kisojen jälkeen tuntuu, että homma on vasta alkanut rullaamaan. Ensimmäisen viikon kisojen jälkeen pidin vain täyttä huilia, kun toiset kävivät jo iloisesti salilla pumppailemassa. Hieman kateellisena seurasin sitä touhua, mutta en mä tosiasiassa olisi edes jaksanut edes treenata. Mun kroppani oli ihan poikki tästä kaikesta kisahöykytyksestä, joten lepo tuli enemmän kuin tarpeeseen. Muutamia kevyitä aerobisia sain tehdä, mutta en muuta. Käytiin kisojen jälkeen tiistaina kuvaamassa materiaalia mun lisäravinnesponsorilleni Fitmaxille. Siinä kohtaa ymmärsin vasta ensimmäistä kertaa kuinka väsynyt olin. Kuvailtiin jotain ihan peruspunttijuttuja ja jouduin koko ajan lepäilemään, koska olin yksinkertaisesti vaan niin väsähtänyt! Kisakireä kroppa imaisi myös muutamassa päivässä aimoannoksen nesteitä ja olinkin todella yllättynyt kuinka paljon se kunto voi muuttua kisoista. Viime viikon lopussa painoa oli kertynyt hieman vajaa 4 kiloa lisää (melkein mun offipainon verran) ja sitä ei ollut kiva katsella. Olin ehkä myös hieman järkyttynyt, sillä mun mahani ei ollut näyttänyt siltä edes ennen dieettiä. Tämän viikon alussa aloitettu treenailu on onneksi saanut taas nesteet liikkeelle ja paino humpsahti alas parilla kilolla ja nyt olo on paljon normaalimpi 🙂 Kyllä tää offi-laiffi maistuu oikein hyvältä 😉

PhotoGrid_1414231437390[1]
Tuoretta kuvaa tämän aamun kunnosta!
20141016_215552[1]20141017_145439[1]

Aloitin viikon mun lempparitreenilläni eli selän ja rinnan runttauksella. Siihen päälle tein vielä vatsat oikein itseäni kiduttaen ja ai että tuntui hyvältä. Ja superkipeältä pari kolme päivää vielä sen jälkeenkin 😀 Seuraavana päivänä hoitelin etureidet ja pohkeet tilttiin. Torstaina sitten olo olikin juuri sen mukainen, että oli saatu kohdistettua treeni juuri sinne kuin pitikin. Mentiin torstai-illalla cheerleadingissä tekemään yksi extratreeni sitä vaativalle nostolle ja olin siellä niin jumissa, että kuvittelin mun rintalihaksen repeävän jos vähänkään heilautan kättä 😀 Hyvän lämmittelyn jälkeen saatiin siitäkin ihan toimiva. Mä en ole täällä siitä juuri puhunut, mutta mä oon tosiaan treenannut kilpacheerleadingiä edelleen koko tämän bikini fitness-ajan. Mietiskelin tuossa yhdessä vaiheessa tosiaan pitäisikö mun luopua siitä, mutta mä en halunnut millään enkä sitä sitten tehnyt. Kauhean helppoa ei ole treenimäärien vuoksi yhdistää noita kahta lajia, mutta siitä näköjään selviää! Varsinkin dieetin lopussa mulla oli melkein joka päivä kolme treeniä päivässä ja se jokin alkoi jo tuntumaan… Mutta tässä sitä ollaan vielä elossa ja menossa kisaamaan cheerin SM-karsintoihin 8.11! 🙂 Tämä kausi jää tosin viimeiseksi, sillä en koe, että minulla on joukkueelle enää mitään annettavaa.

20141001_125248[1]

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Fiilikset ovat siis alkaneeseen kehityskauteen erittäin hyvät ja odottavaiset. Paljon on kehitettävää, mutta onneksi on myös aikaa kehittää niitä 😉 On muuten ihana treenata, kun on kunnolla energiaa! Mistä te lukijat muuten toivoisitte mun kirjoittelevan? Joitakin toiveita olen jo saanut, mutta lisää kaivattaisiin 🙂

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM

Jade-Yolanda

2 vastausta artikkeliin “Miten paluu arkeen on sujunut?”

  1. Opiskelen itse terveydenhuoltoalalla ja olen lukenut paljon syömisen fysiologisesta säätelystä ja mm. nälkävelka-ilmiöstä. Koetko, että pitkän syömiesn rajoittamisen ja sen jälkeisen vapautumisen jälkeen sinulla on mielihaluja syödä enemmän tai epäterveellisemmin? Itse koin tällaista sen jälkeen, kun aikoinaan lopetin monia kuukausi kestäneen tarkan, PT:n ”valvoman” ruokavalioni.
    Toivoisin tästä aiheesta postausta.

    Sulla on kyllä uskomattoman kaunis vartalo. Oot yksi niistä, joiden vartalon muoto taitaa olla aivan omiaan tähän lajiin. 🙂

    • Tosi hyvä ja vahvasti juuri nyt itseäni koskettava aihe! Teen tästä aivan varmasti postausta 🙂

      No mielettömästi kiitoksia! <3 Mulla on ilmeisesti ollut jo valmiiksi aika hyvä malli kropassa tähän lajiin ja rakentamalla lihaksia oikeisiin kohtiin siitä on saatu vielä sopivampi. Mutta töitä täytyy onneksi vielä tehdä, ei tässä vielä valmiita olla 😉

 
Tykkää jutusta