Nora Vuorion & Hanna Saarion Fitcamp sekä tuomarin ajatuksia kisoista

DSC_0841Hanna Saario (body fitness), minä ja Nora Vuorio (bikini fitness)

Viikonloppu meni taas hurahtaen ja lauantai olikin ihan mahtava päivä, sillä osallistuin Nora Vuorion ja Hanna Saarion Fitcampille Salon Gym & Fitness Centerillä. Meitä osallistui team 24 Goldista yllättäen (sillä en tiennyt toisten tulemisesta kuin vasta edellisenä iltana) melkein koko Turun seudun osasto eli minä, Sanna Rajala ja Lisa-Marie Sahlström. Leirin päävetäjinä toimivat siis body fitneksessä tuttu Hanna Saario sekä bikini fitneksestä Nora Vuorio.

Alkuun juteltiin noin tunnin ajan yleisesti bikini ja body fitneksestä sekä niiden eroista niin treenitavoissa kuin muillakin osa-alueilla. Suurimman tiesin jo omasta pienestä kokemuksestani etukäteen, mutta tilaisuus oli erityisen hyvä varsinkin heille, jotka eivät vielä kuulu mihinkään tiimiin tai edes tiedä omaa lajiaan vielä. Paikalla oli tosiaan kaikenlaisia tyttöjä ja naisia: muutamia jo kisanneita, jonkin verran syksyn kisoihin meneviä ja tulevaisuuden lupauksia sekä sellaisia, joita nämä lajit yleisesti kiinnostavat. Suosittelen ehdottomasti tätä Fitcampia sellaisille, joita lajit ja aloittaminen mietityttää!

20140503_134941[1]Koko leirin vetäjäkööri: Hanna, Nina, Nora ja Biancaneven Elina

Toisen tunnin ajan IFBB-tuomari Nina Peltola kertoi meille lajien arviointikriteereistä sekä huomioon otettavista asioista kisoissa. Nina oli varsin suorasanainen ja siksi varmaan hänen puheenvuorostaan tarttui paljon mukaan. Päällimmäisenä mieleen jäi varmaan se, että tuomarit eivät toivo lavalle mitään ”Porno-Pirkko” -lookkeja (jep, huisi vertauskuva 😀), vaan raikkaita urheilullisen näköisiä naisia ja esim. Janni Hussi oli onnistunut stailauksessaan todella hyvin. Olen siitä täysin samaa mieltä.

Toinen asia mitä Nina sanoi että hän odottaa lavalle mahdollisimman valmiita pakkauksia. Jos lavalle astuu keskeneräisenä ja tulee hakemaan vain kisakokemusta, saattaa jäädä tuomarien muistiin jatkossakin ns. huonona kilpailijana, vaikka olisikin vienyt fysiikkaansa seuraaviin kisoihin huomattavasti eteenpäin. Ninalla oli paljon sanottavaa ja musta oli tosi hyvä, että hän ei kierrellyt ja kaarrellut sanomisissaan. Lopuksi pääsimme kyselemään Ninan mielipiteitä eri asioista ja mä kysyin hiusten siirtämisestä takaposen yhteydessä, koska se on vaivannut mua pitkään. Nina kertoi tuomarien toivovansa hiusten siirtämistä selän edestä, sillä muuten se saattaa näyttää siltä, että piilottelee jotain. Hiusten siirtäminen tulee tietysti näyttää helpolta ja kuuluvan omaan koreografiin niin, ettei se häiritse ketään.

DSC_0836team 24 Goldin Turun vahvistukset eli minä, Sanna ja Lissu

DSC_0837

Ninan jälkeen meille puhui Biancaneven Elina Loueranta kisabikineistä ja kengistä. Oon jo muuten pari viikkoa sitten maksanut kisabikinien varausmaksun Biancaneveen eli mun tulevat sitten sieltä! Elina kertoi hyvin bikinien yksityiskohdista ja siitä miten he katsovat jokaiselle asiakkaallensa sopivat bikinit. Hän kertoi esimerkiksi siitä miten omat dieetin myötä kadonneet rinnat saa tietynlaisille leikkauksilla (ja tietysti toppauksilla) näyttämään suuremmilta ja miten rasvattomasta kehosta saa peitettyä silikonirintojen reunat, etteivät ne näytä rumalta kisoissa.

Elina kertoi myös kuinka jotkin tietyt värit näyttävät lavalla valjuilta, koska ovat niin lähellä kisaväriä eli siis sitä maalattua tummaa ihonväriä. Tällaisia ovat mm. oranssit, kulta ja kupari. Kevään kisoissa lyhyen sarjan finaalin Jaana Malytchevalla oli tällaiset kultaiset bikinit ja mun mielestäni ne tosin näyttivät kivoilta, koska en ole ennen sellaisia Suomen kisoissa nähnyt 🙂 Mutta nämä ovat mielipideasioita.

Munkin pitäisi muuten tässä kuussa tai viimeistään ensikuun alussa käydä Tampereella Biancanevellä suunnittelupalaverissa. Kyselin viime tiimipäivien jälkeen valmentajaltani Annalta hieman värivaihtoehtoja ja sieltä tuli kahden ihan selvän värivaihtoehdon lisäksi kaksi täysin uutta väriä, joita en ole edes ajatellut aikaisemmin ollenkaan! Nyt olenkin googletellut, miltä nämä kaksi uutta kyseistä väriä näyttävät tällaisen vaaleaverikön päälle. Että kohta sellainenkin asia pitäisi päättää :S

10268714_10152200326653439_1304534971208215272_nFitcamp-poppoo

Elinan jälkeen pidettiin pieni ruokapaussi, jonka jälkeen alettiin posettelemaan! Se oli ihan huisin hauskaa. Jakauduttiin kahteen ryhmään niin, että toisessa oli bikinistä kiinnostuneet ja toisessa bodysta kiinnostuneet. No ei varmaan ole vaikea arvata kummassa ryhmässä olin? 😀

Nora on todella hyvä vetämään bikinin poseerausta, enkä ole ollut aikaisemmin noin mukavassa opetuksessa. Alkuun kävelimme kopsutellen korkkarit jalassa salia ympäri ja keskityimme esiintymään peileille niin, että kroppa on koko ajan käännettynä peiliä vasten. Sitten teimme neljäsosakäännöksiä omassa leikkimielisessä lineupissamme. Omaksi harmikseni en nähnyt itseäni peilistä, joten asennot jäivät vain arvailujen ja lihasmuistin varaan.

20140504_115753[1]Eilen sunnuntaina kävin vielä verestelemässä vinkkejä omalla salilla

Loppuun harjoittelimme T-kävelyitä ja mä teinkin sen tuolla ensimmäistä kertaa eläissäni. Vitsi se oli hauskaa! Mulla oli viimeksi  kuukausi sitten pidetyn poseeraustunnin jälkeen sellainen fiilis, ettei ei saakeli sentään, kun oon niin paska, mutta oon nyt selvästi kuukauden aikana hoksannut jotain. Olin paljon rennompi ja flirtimpi kuin yleensä. Ei se T-kävely ihan nappiin kuitenkaan mennyt, koska en ollut ikinä harjoitellut suoraan etuposesta kääntymistä takaposeen, joten siinä kyllä hieman horjutti ja keksinkin siihen täysin omia muuveja 😀 Eilen, sunnuntaina olikin sitten pakko päästä taas vähän kertailemaan opittua. Keksin myös mikä mun vaikeassa etuposessa on vikana ja sain sitä korjattua, jee!

20140503_163550[1]Nora kertoo hip thruster-vinkkejä

Poseerauksen jälkeen jakauduttiin kahteen treeniryhmään. Toisessa tehtiin Hannan opastuksella selkää ja olkaa, ja toisessa Noran opissa takareittä ja pakaraa patterina. Mulla oli takareisi-pakapäivä juuri sopivasti lauantaina, joten valitsen sen. Patteri (tunnetaan myös kiertoharjoitteluna) oli tosi kiva etenkin siitä, että Nora ehti opastaa ja huomioida jokaista treenaajaa todella hyvin. Itse sainkin todella hyviä vinkkejä moniin liikkeisiin.

On se muuten vaan niin eri, kun joku on oikeasti siinä vieressä puskemassa eteenpäin ja on silmäkovana sen tekniikan kanssa. Mieleenpainuvin (…peppu hellänä…) kohta siitä treenistä oli se, kun Nora treenasi mun kanssa tuota hip thrusteria. Painoja taisi olla ihan kiitettävästi eli siinä kuudenkympin paikkeilla ja noston ylävaiheessa se summa oli pidettävä viiden sekunnin ajan ylhäällä. Se sattui suakelista pakaraan, mutta fiilis sen kohdan jälkeen oli ihan mahtava. Pakko vielä kehua, että Nora oli valmentajana ihanan läsnä. Mä tykkään siitä, että toinen on koko sydämellään siinä jutussa mukana ja kannustaa, mutta ei kuitenkaan päästä helpolla. Täydet pointsit.

DSC_0833Leirin lopussa oli vähän väsynyneitä tyttöjä

Siinä olikin sitten se leiripäivä. Leiri oli siis kaikinpuolin aivan mahtava! Päivä oli pitkä, mutta siihen mahtui todella paljon sisältöä. Opin paljon ja mulle jäi tästä kokonaisuudesta todella innostunut fiilis. Niin innostunut, että repäisin seuraavana päivänä todella hyvän pakaratreenin ja keikistelin peilin edessä vielä vähän päälle. Kiitos Nora ja Hanna (sekä tietysti kaikki leirin osallistujat) tuosta päivästä!

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM

Jade-Yolanda

4 vastausta artikkeliin “Nora Vuorion & Hanna Saarion Fitcamp sekä tuomarin ajatuksia kisoista”

  1. Kuulostaapa kivalta! Onkohan niillä Helsingin suunnalla mitään vastaavaa, satutko tietämään? Tekisi itsekkin mieli mennä 🙂
    Tsemppiä treeneihin. Jään innolla odottamaan, minkä väriset biksut valitset. Itsekkin kun vaalea olen, niin paria väriä kovasti mietin.

    Terkuin, Päivi

    • Musta vähän tuntuu, tai siis jos oon oikein ymmärtänyt, niin tuo on järjestetty nyt muutamana vuotena peräkkäin vain Salossa. Päivä oli todellakin tosi kiva ja antoisa, suosittelen siis jos on ajatuksissa mennä! 😉

      Ääk se bikinien väri tulee olemaan todella hankala päättää ja ihan itseänikin jännittää mikä se tulee olemaan 😀

    • Jep! Ja erityisen mukavaa leirissä oli, että oli laji sitten body tai bikini, niin tietoa sai 🙂

 
Tykkää jutusta