Efter vappen = dagenefter?

20140430_192721[1]Vapusta ei jäänyt käteen montaa kuvaa, koska keskityin enemmän elämiseen.

Se on kuulkaas vappu ohi nyt! Vappua vietettiin ihan perinteiseen opiskelijatyyliin haalarit ja skumppalasi kädessä.  Nyt alkaa olla viimeiset hetken nauttia alkoholista, jos sitä viitsii juoda ennen kisadieetin alkua. En normaalistikaan juo paljon yhtään, ehkä muutaman kerran vuodessa, joten sallin itselleni tuon harvinaisen herkun. En juonut mitenkään paljoa ja oltiin jo kello kahdentoista bussissa matkalla kotiin nukkumaan, mutta silti aamulla ei ollut olo mitenkään herkullisin. Paha olo ei ollut, mutta ei sillä väsymyksellä ollut rajaa. Nukuin eilen sen vuoksi jopa kahdet päikkärit. Miten teidän vappunne sujui?

PhotoGrid_1398839230769[1]Tällä viikolla ei ole vedetty joka päivä kahta treeniä, joten oon ehtinyt käyttämään ihan tavallisiakin vaatteita.

Perustin muuten muutama päivä sitten blogilleni Facebook-sivun (TÄÄLLÄ), jotta blogin seuraaminen helpottuu entisestään. Itse ainakin tykkään seurata lempiblogejani Facebookin kautta, jonne ilmoitukset uusista kirjoituksista tulevat välittömästi. Tuon kyseisen sivun kategoriointi oli facessa hämmentävää. Siellä ei ollut sellaista vaihtoehtoa kuin blogi, joten nimesin sen sitten urheilijasivustoksi. Olenko minä sitten urheilija? Kaipa mä taidan jonkinlainen olla, vaikkei fitness-lajeja urheiluksi nimitetä. On jotenkin vaan jotenkin todella outoa perustaa itselleen urheilijasivut, kun ei ole kerta missään lavallakaan ehtinyt käydä pyörähtämässä. Mutta siellä se sivu nyt kuitenkin, sinne saa siis liittyä!

PhotoGrid_1397622006598[1]Harjoittelin salilla belfien ottamista huonoin tuloksin. Voiks joku kertoo miten se oikein tehdään? 😀

Treenien suhteen kulunut viikko on kulunut varsin rennosti kevyen viikon takia. Salilla on käyty vähän pumppailemassa, mutta pääasiassa on keskitytty palautumiseen. Mulle on illaksi varattu jalkahieronta ja ensi viikoksi lihaskalvojen avausta. Pakko on ihan tännekin surkutella noita kehonhuollon hintoja. Ymmärrän toki, että näiden yrittäjien on jostain leipänsä tienattava, mutta kyllä se tuntuu opiskelijan kukkarossa! Olin jo ihan surkeissani, kun piti säästötililtä nostaa pois tuo summa… Mutta pakko oli! Mä pelkään, että meen rikki ihan just jos en käy heti huollattamassa itseäni. Harmikseni varallisuuteni ei riitä käymään joka kuukausi hieronnassa, koska opiskelijoille ei ole vielä hyväksytty erillistä hieronta-avustusta 😀 Sitä odotellessa. Ja jos jokin turkulainen hierontayritys olisi innokas tekemään kanssani yhteistyötä, niin olen kyllä avoimin mielin!! Tai jos tarvii koeasiakasta niin muhun kannattaa ottaa yhteyttä 😉 Tässä kropassa riittää työsarkaa, kun on kremppaa jos jonkinlaista.

Mutta näihin kuulumisiin, näihin tunnelmiin. Viikonloppu ei tule mun osaltani olemaan aivan perinteinen, sillä mä suuntaan huomenna lauantaina Nora Vuorion Fitcampille Saloon! Mutta siitä on tulossa juttua varmasti myöhemmin.

Follow me on BLOGLOVIN’ // BLOGILISTA // FACEBOOK // INSTAGRAM

Jade-Yolanda

4 vastausta artikkeliin “Efter vappen = dagenefter?”

  1. Heippa, lueskelin blogiasi ja silmiin tarttui muutamia lauseita. Itse olen saanut kroppani kuntoon upeilla tuotteilla, joita aloin käyttää viime marraskuussa. Nyt kaikki ongelmat lihaksissa ja muutenkin kehossa ovat häipyneet. Tuotteet ovat täysin luonnon valmisteita ja moni on sanonutkin että mitä tuollaisilla on merkitystä,mutta kun ne ovat toimineet minulla ja myös ystävälläni, joka toipui sängynpohjalta fitness treenaajaksi, nyt hänellä on tähtäimessä suuret kisat 2 vuoden päästä. En ollut aluksi uskoa korviani kun hän kertoi oman tarinansa. Mutta tuotteet auttavat erinomaisesti lihasten palautumisessa ja antavat lisävirtaa treeneihin. Jos kiinnostuit niin laitathan minulle viestiä 🙂

  2. Moikka, oon aikaisemmin kommentoinut täällä Motivuksesta. Kävin tänään siellä vaihtamassa korttini kaverilleni kun lopetan siellä käynnin ja arvaa vaan kenestä ne siinä vastaanotossa puhui.. Joku nainen (käy ohjaamassa siellä jumppia) kävi sanomassa vastaanoton tytölle, että ”tuolla yks tyttö poseeraa korkkareissa, se treenaa bikinifitnekseen”. Vastaanoton tyttö oli sit ”OIKEESTI, mä meen kattoo” ja kävi vilkaisemassa.. Sit se tuli takaisin ja vielä jotain mutisi yhdessä bikinifitneksestä, ainoa mitä sain selvää oli ”Luulin, että se poseeraa siellä bikineissä mut ei onneksi” Molemmat naureskeli ja sävy oli musta jotenkin ivallinen. Mä en tajua mikä tota salia vaivaa ja sen työntekijöitä. Ammattimaisuus vähän kateissa jos tulee edes mieleen, että on ok jutella jostain asiakkaasta silleen että toinen asiakas on muutaman metrin päässä – ei harmita, että pistin kortin eteenpäin :/ Aluksi mietin, että varmaan pystyt olla ilmankin tätä tietoa mut sit toisaalta kyllä mustakin olisi kiva tietää jos salilla puhuttaisiin musta tolla sävyllä. Tsemppiä treeneihin 🙂 Toivottavasti et pahoita tästä mieltäsi.

    • Voi apua 😀 Kyllä tuollainen nyt vähän tietysti harmittaa kun omalle kohdalle osuu, mutta ei ole tosiaan ensimmäinen kerta kun vastaavaa tapahtuu. Olen myös kerran ollut itse todistamassa, kun keskusteltiin jostain muusta asiakkaasta niin, että on muita kuulemassa. Todella huonoa pr:ää salille…

      Onneksi oon itse myös vaihtamassa sali heti kun tuo kevään kortti umpeutuu 🙂 Onneksi sillä tulevalla salilla käy paljon kisaajia, joten työntekijät ymmärtävät, että vapaassa jumppasalissa saattaa joku poseraata vaikka housut kintuissa 😀

 
Tykkää jutusta