Voiko omassa kehossaan olla koskaan onnellinen?

Alkuun hieman kuulumisia. Mulla on pyörinyt tällä viikolla kirjaimellisesti sportlovet eli ruotsalaisten versio hiihtolomasta. Olen vetänyt monta hyvää ja rankkaa treeniä tähän viikkoon ja kaikki viikon salitreenitkin on jo pulkassa. Tälle päivälle jää urheiltavaksi yksi lenkki ja sitten pääsenkin selkähierontaan! Mä niin jo odotan sen jälkeistä autuasta tunnetta. Aion runtata hieronnan jälkeen vielä noita rinnan lihaksia ja lihaskalvoja kuntoon lacrossepallolla. Kruunaan yläkropan runttailun vielä ryhtiä korjaavilla kinesioteipeillä, niin hyvää tulee 🙂 Mulla kääntyy helposti hartiat eteenpäin, joten asialle on hyvä edes yrittää tehdä jotain. 

20140221_140208[1]

Olen tällä viikolla tosiaan treenaillut Turun keskustan Elixiassa. Tykkäisin treenata siellä jatkossakin, mutta opiskelijabudjetti ei anna myötä sellaiseen luksukseen. Olen ollut joskus Elixian jäsenkin, mutta silloin voitin eräästä arvonnasta sinne jäsenyyden vuodeksi! Se oli aika huikeeta tosiaan. Elixia-viikkoni oli tosiaan aikast mukava, mutta yksi kommellus siellä tapahtui eilen. Tarkoituksena oli tehdä takareisille supersarjaa niin, että ensin tehtiin reiden koukistusta istuen ja heti perään maaten. Elixiassa ei ollut erikseen maaten tehtävää laitetta, joten näppärä tyttönä rakensin sellaisen itse penkistä ja taljasta. Aloitin supersettini ihan hyvin istuen, mutta siirtyessäni maaten tehtävään, joku oli sillä aikaa kyöninyt sen. Vaikka olin jättänyt siihen lapun ”varattu hetkeksi (supersarja)”. Ja vaikka vieressä oli kolme samanlaista taljaa aivan tyhjinä… Raivostuttavaa! Tavalliseen suomalaiseen tapaan en sitten sanonut paikkani kyönijälle mitään, vaan tyydyin pihisemään vain itsekseni. Olisin kyllä uskaltanut sanoa, mutta olin jo sen verran suivaantunut, etten olisi osannut muotoilla sanojani fiksusti. Noo, sellaista sattuu.

watermarked_cover Kuvan lähde

Julkaisin eilen kehonkoostumusmittauksen tulokset ja minua jäi mietityttämään, etteivät ihmiset vaan pidä minua pelkkänä ulkonäkökeskeisenä dorkana. Sykäyksen näille ajatuksille avasi Monnan Timmi vatsa ja pyöreä peppu – avain onneen? -postaus. Kannattaa käydä lukemassa. Olen tosiaan tavoittanut nyt yhden etapin matkallaki kohti kisoja, mutta ei se tee minusta mitenkään onnellisempaa tai parempaa ihmistä. En edes odottanutkaan sitä.

Onni on niin paljon muuta kuin oma ulkonäkö. Onni on oma perhe (kirjoitin ensin vahingossa perse :D:D), toimivat sosiaaliset suhteet ja sisäinen hyvinvointi. Mitä tuohon sisäiseen hyvinvointiin tulee, se on jokaisen itse päätettävissä. Sitä ei voi mitätä millään nykyisillä mittareilla, se täytyy tuntea. Sisäinen hyvinvointi tarkoittaa mulle sitä kun on hyvä olla. Mistä sitten tietää, että on hyvä olla? Ulkönäkö voi olla myös osa sisäistä hyvinvointia. Se, että voi hymyillä omalle peilikuvalleen on yksi tärkeistä asioista. Sieltä peilistä voi kurkistaa tyttö, jolla on omasta mielestään kymmenen kiloa liikaa rasvaa tai huono iho tai hörökorvat. Kaikista puutteista huolimatta itseään voi ja pitää rakastaa. Kaikki on omasta päästä kiinni. Itse tarrauduin usein nuorempana kiinni vain kaikkiin kehoni epäkohtiin. Ihoni oli huono, luomia paljon, korvat hassunmalliset, oudot torahampaat, ylähuuli todella paljon pienempi kuin alahuuli… Melkein kaikki kohdat pätevät noista edelleenkin. Pystyisin jatkamaan tuota listaa todella pitkään, jos haluaisin, mutta mä en halua. En halua enää keskittyä puoliini, jotka eivät niin miellytä. Ehkä se on osa aikuistumista? Taidan siis olla kaikinpuolin ihan tyytyväinen itseeni.

Sitten siihen toiseen, armottomampaan näkökulmaan...
Sitten siihen toiseen, armottomampaan näkökulmaan…

Niin siis tyytyväinen itseeni näin ihan tavallisesta näkökulmasta katsottuna. Fysiikkakilpailijat katsovat sitten taas itseään toisella tavalla. Vähän kuin toisten lasien läpi. Bikini fitness-kilpailuihin tähdätessä arvioin itseäni hieman esineellisesti. Tiedän kriteerit, mihin tähdätään ja heijastelen omaa fysiikkaani siihen. Pakaraa puuttuu, pohjettakin hieman. Uuma voisi olla pienempi ja takapuoli on pehmeä kuin vaahtokarkki. Kaikista näistä ja muista puutoksista huolimatta olen tyytyväinen itseeni. Mun kehoni toimii kuten pitääkin ja se on virkeä. Tätä ajatuskulkua on vaikea selittää, mutta niin se vain on.  Näihinkin asioihin on monta näkökulmaa. 

Monna asetti hyvän kysymyksen esille: entäs sitten kun ihminen haluaa laihtua/muuttaa itsessään jotain vain siksi, että näyttäisi paremmalta? Onko se onnea? Onko se väärin? Mun mielestä ei ole väärin. Kaikki haluaa itselleen enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Jokaisen parisuhteen kumppanissakin on varmasti joitain huonoja puolia, mutta kaikki hyvät puolet deletoivat ne. Ei kukaan haluaisi elää parisuhteessa sellaisen henkilön kanssa, joka ärsyttää enemmän kuin rakastaa. Tai onhan näitä, mutta ei paneuduta siihen syvemmin, ei se liitto ainakaan onnellinen ole, saatika pitkäikäinen. Mieti omaa kehoasi liittona itsesi kanssa. Pari virhettä siellä täällä ei kaada sitä, vaan tekee siitä omanlaisensa. Kukaan ei sitä paitsi halua täydellisyyttä, se on äärimmäisen tylsää.

Onnea ei ole sileät reidet, sixpack tai täydelliset rinnat, mutta onnea on, että voi pitää itsestään. Tarkoitti se tässä kohtaan mitä tahansa. Kokonaisuus ratkaisee. Pidän tällä hetkellä enemmän ulkonäöstani kuin aikoihin, mutta tyytyväisyys tulee paljon muistakin asioista.

Nyt kun olemme pääsemässä näistä negatiivisista ajatuksista eroon, haluaisin kuulla, mistä pidätte eniten itsessänne? Entä oletteko oppineet rakastamaan jotain pientä virhettänne, jota ennen vihasitte?

ps. Alan julkaisemaan pian muitakin kuin tylsiä kuntokuvia. Kameran laturi on ollut marraskuun cheer-karsinnoista asti kateissa… Kunhan sen nyt ensin löytäisin.

Jade-Yolanda

5 vastausta artikkeliin “Voiko omassa kehossaan olla koskaan onnellinen?”

  1. Heip!
    Mun mielestä vaikka tavoittelis pyöreämpiä olkapäitä, isompia reisia tms. niin silti voi olla tyytyväinen. Itsellä ainakin on näin, olen tyytyväinen kroppaani, mutta silti haluan sitä vielä ”rakentaa” eteenpäin… Kilpailijanäkökulmasta homma meneekin sitten hieman eri tavalla. Itse vastaan heti tuohon kysymykseesi, hymy, olen eniten ttyytyväinen hymyyni, taas jos ottaa kilpailu näkökulman, itselläni siis body fitness näkökulmasta ajatellen, olen tyytyväinen ehkäpä eniten olkapäihini ja jos näin voi sanoa, siihen kehitykseen mitä olen saanut viimeisen vuoden aikana aikaiseksi 🙂
    Ehdottomasti ihmisten pitäisi keskittyä enemmän niihin asioihin mihin on tyytyväinen ja unohtaa tyytymättömyys sellaisista asioista mihin ei voi vaikuttaa ja toki ne mihin voi vaikuttaa niin sitten hommia sen eteen jos oikeasti haluaa 🙂 ainahan kuitenkin niitä vikoja löytyy jos etsii…
    Olikohan tää nyt ihan sekava kommentti 😀
    http://outinfitness.fitfashion.fi/

    • Ei ollut yhtään sekava kommentti! Ymmärrän täysin mistä puhut. Itsekin on tullut jatkuvasti tyytyväisemmäksi itseensä, varsinkin kun on huomannut, että niin moneen asiaan voi itse vaikuttaa tekemällä sen eteen töitä 😉

  2. Löysin blogisi äsken ja vaikuttaa tosi kivalta! Huikeessa kunnossa mimmi oot 🙂

    ”Mieti omaa kehoasi liittona itsesi kanssa. Pari virhettä siellä täällä ei kaada sitä, vaan tekee siitä omanlaisensa. Kukaan ei sitä paitsi halua täydellisyyttä, se on äärimmäisen tylsää.” niin fiksuja sanoja! Kukaan muu ei halua täydellisyyttä kuin itse, mutta yleensä senkin saavutettua sokeutuu omalle kehitykselle ja haluaa vain lisää ja lisää. Varsinkin kun nyt tää fitness-huuma on aika korkealla niin tavallisen ihmisen on ehkä välillä hankala käsittää ettei tarvitse tavoitella fitnessmallin ulkonäköä pysyvänä tilana. Harvalle se on edes mahdollista. Miten paljon vähempäänkin (-> terveempäänkin) voi tyytyä ja olla onnellinen. Sisäinen hyvinvointi voi unohtua liiankin helposti, jonka vuoksi tällaisia kirjoituksia on ilo lukea 🙂

    Kirjoitin itse juuri tänään myös sisäistä hyvinvointia käsittelevän tekstin!

    http://jannanblogi.fitfashion.fi/

    • Täysin samaa mieltä! Nuorten naisten täydellisyyden tavoittelu tuntuu menevän yleisesti ihan överiksi ja myönnän joskus myös itse repsahtaneeni tähän. Onneksi noista ajoista on kasvettu ja elämä on muutakin kuin ulkonäköä 😉 Vaikka tämän hetkinen fitness-huuma on mun mielestäni pääasiassa hyvästä (kannustaa urheilemaan ja syömään hyvin), niin se tuo mukanaan aivan varmasti myös epäterveellisiä lieveilmiöitä. Ihmisten olisi hyvä miettiä miksi haluavat esimerkiksi treenata paljon ja syödä yltiöterveellisesti. Tuoko se mielihyvää? Onko se oikeasti kivaa vai tehdäänkö sitä vain pakonomaisesti, koska näin vain kuuluu tehdä? Mun mielestä ihmisen ei kuulu tehdä sellaisia asioita, joista ei nauti.

    • Juurikin näin! Ei sitä aivan armoton itselleen tarvitse olla, vaan myös terveellisissä elämäntavoissa pitää se hyvä fiilis mukana 🙂 jos ruokailuistakin ottaa kauhean stressin niin vaikuttaahan sekin itsessään aineenvaihduntaan ja myöskin treenin tuloksekkuuteen.

 
Tykkää jutusta