Minä vuosien varrelta ja nyt

Uskokaa pois, aina kun postaa edes vilaukselta paljasta pintaa, niin blogin kävijämäärät ovat huipussaan. Tammikuun kuntokuvat-postauksen jälkeen kävijämäärät noin kymmenenkertaistuivat. Kaikissa meissä taitaa asua pieni tirkistelijä? Myös mussa, sillä mä ainakin tykkään käydä stalkkailemassa miltä muut näyttävät, that’s my guilty pleasure… Olen monesti maininnut täällä, että harva se päivä tulee vertailtua itseään ja ruumiinosiaan toisten parempiin versioihin. Täytyy lopettaa sellainen hömpöttely kesällä, kun kisat alkavat lähestyä tosissaan ja keskittyä vain omaan tekemiseen.

Tällä viikolla musta on vakaasti tuntunut, ettei ole tapahtunut mitään kehitystä. Ikinä. Koko syksyn/talven aikana. Tietysti päässäni tiedän, ettei asia missään nimessä voi olla näin, sillä olen antanut lajiin todella paljon. Syönyt oikein, treenannut paljon, muistanut levätä ja huoltaa kroppaa. Kehitysvauhti ei vain tunnu miellyttävän. Pitäisi olla nyt jo hoikempi, lihaksikkaampi, kurvikkaampi yms. Kaikkea yleensäkin enemmän. Tässä kohtaan pitääkin sitten laittaa jo stoppi tuollaisille ajatuksille ja palata siihen mistä lähdettiin. Ihan alkuun.

 
 
Minä kesällä 2009, painoa 56 kiloa ja ikää 17 vuotta. Olin omasta mielestäni hieman pyöreä. Nyt monta vuotta myöhemmin naurattaa omat typerät ajatukset. Tuolloin minulle olisi voinut riittää alle viidenkymmenen kilon paino, jos sekään. Epäterveet ajatukset pyörivät tuolloin jatkuvasti päässä.
 

Helmikuu 2011. Vietin välivuotta ja tein paljon töitä. Paino alkoi pikkuhiljaa nousemaan epäsäännöllisten ja epäterveellisten ruokailujen johdosta. Töissä syötiin kun ehdittiin, ja aina ei edes ehtinyt. Karkit ja muut herkut olivat hyviä ystäviä, eikä ruokien annoskoossa säästelty. Paino kiipesi noin 64 kiloon, eikä se tuntunut hyvältä, vaikka ihan normaalipaino onkin. 

Aloin käymään salilla enemmänkin tämän Dubain-reissun jälkeen ja tarkkailemaan ruokavaliotani. Suurin herätys tähän kaikkeen taisi olla se, kun Kalle kerran sanoi mulle kuunneltuaan valitusta kerätyistä kiloista: Älä haaveile, vaan tee asialle jotain. Mä myönnän, että olin joskus huono tekemään, mutta hyvä haaveilemaan. Haaveilin kaikesta mahdollisesta, esimerkiksi pitkistä hoikista jaloista. Niiden olisi pitänyt tulla nappia painamalla, helposti ja nopeasti. Ilman mitään ponnisteluja, mielellään vaikka pillerillä (pidin rasvanpolttopillereita melkein taika-aineina). Nykyään jo ymmärrän, etten voi saada haluamaani, jollen ole valmis tekemään sen eteen töitä.

jcc4dvVp7JG2MGi7aGTpK6Bx4oF_YuSeR_cYePr1sw4

Huhtikuu 2013. Vuodet tämän ja aikaisemman kuvan välissä treenasin jatkuvasti enemmän tai vähemmän. Ruokatottumuksia aloin muuttamaan pikkuhiljaa vuodesta 2011 alkaen. Vuoden 2013 alusta aloin treenaamaan kovaa, tavoitteellisemmin kuin aikaisemmin. Hyviä tuloksia syntyi, vaikken ollutkaan niin tarkka ruokavalion kanssa kuin nyt. Painoa on suunnilleen 58 kiloa.
 
 

Syyskuun loppu 2013, julkaisemattomia kuvia Italian reissulta. Iloitsin matkaan jälkeen, että paino oli noussut vain 200 grammaa. Vaaka ei valehdellut, mutta totuus peilin kautta oli toinen. Matkalta jäi mukaan oikein mairitteleva pöhötys. Paino oli noussut syksyn aikana 62 kiloon ja se jatkoi reissun jälkeen nousuaan kilon pari. 

Sain lokakuun alussa ensimmäiset treeni- ja ruokaohjelmani. Aloin alusta alkaen preppaamaan ruokiani, jotta pysyisin mahdollisimman hyvin annetuissa ohjeissa. Miksi muuten maksaisin isoja summia valmentajille, enkä noudattaisi ohjeita? Eihän siinä synny tuloksiakaan. Voin sanoa, ettei jatkuvasti ole ollut vain helppoa ja ruusuilla tanssimista. On tullut lipsahduksia ja treenejä jäänyt välistä. Esimerkiksi joulukuu oli erittäin vaikea. Koulussa iski kaikki deadlinet päälle, cheerleadingin SM-kisat lähestyivät ja kaikki salitreenit vielä päälle. Stressitasot olivat yleisestikin korkealla. En jaksanut/pystynyt/ehtinyt (tekosyitä) noudattamaan täysin ruokavaliota. Paino nousi hieman ylöspäin. Joulukuun loppupuolella otin itseäni taas niskasta kiinni ja ravistelin. Siitä lähtien on taas oltu oikeilla raiteilla. Nyt tuntuu, että tapahtuu taas.

Aika kauaksi piti palata muistuttamaan itseään, että varmasti on tapahtunut jotain kehitystä. Välillä tosiaan tuntuu, ettei pää pysy mukana kehityksessä, varsinkaan kun näkee itsensä joka päivä peilistä. Tämä taitaa kuitenkin olla lähes kaikkien fitness-harrastajien ongelma? 

Kuvien välissä on päivälleen tasan kolme kuukautta, mukaan lukien myös ne huonot jaksot, joista jo puhuin. Kaatumisista huolimatta sitä on noustu ylös ja palattu raiteilleen. Jatkuvasti ei ole mennyt hyvin, mutta silti on menty eteenpäin!

Vaikka välillä kulee sanottavan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, niin voin sanoa että mulla alkaa olla hyvä olla juuri minä. Paljon tietysti puuttuu bikini fitness-saralta katsottuna, mutta paljon myös mulla on. Eikä kaikkea tietenkään voikaan katsoa jatkuvasti fitness-lasien silmin, esimerkiksi sisäistä hyvää oloa. Mulla  on nimittäin hyvä olla omassa kropassani ja rakastan sitä, vaikka siitä puuttuisikin pohkeista lihaksia ja pepusta muotoa. Kauan siinä meni oppia, että rakastamalla itseään pääsee parempiin ja pysyvämpiin tuloksiin kuin vihaamalla. Kaikki tietysti alkoi silloin joskus vihamielisenä selkkauksena noussutta painoa vastaan, mutta kuntoilu ja terveellisesti syöminen on ajan kuluessa kääntynyt itsensä arvostukseksi ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseksi. Nyt tulee niin kliseinen neuvo, että oksat pois: rakasta itseäsi! Tee asioita siksi, että sulla olisi hyvä olla.

Huomaa, että kirjoituksessa ilmoittamani kilomäärät ovat vain osviittaa. Tällä hetkellä en enää keskity vaa’an lukemiin, vaan pelkästään peiliin ja kuviin. Varsinkin tässä vaiheessa, kun kasvatetaan lihasmassaa ja rasvat tippuvat siinä ohella, on aivan turha jäädä kyynelehtimään vaa’an tapahtuvia muutoksia (tai muuttumattomuuksia). Kehonkoostumus muuttuu ja tulee muuttumaan lisää aivan varmasti, vaaka ei osaa kertoa sitä. Housut löystyvät ja paitojen koot vain kasvavat 😉

Millainen suhde teillä on omaan kehonkuvaanne? Miksi te urheilette?
Jade-Yolanda

3 vastausta artikkeliin “Minä vuosien varrelta ja nyt”

  1. Kyllä eron huomaa, hyvältä näyttää! Jatka samaan malliin:) Sulla on muutenkin tosi kiva blogi ja kivoja postausaiheita. Tykkäsin varsinkin siitä estrogeenipostauksesta! Eli jos sulla on jotain treeni- ja syömisvinkkejä niin postaileppa niistä ihmeessä:)

    -Elisa

    • Kiitos ihan superpaljon! Tykkäsin itse myös kirjoittaa tosi paljon testo/estro-postausta, aihe on nimittäin yllättävän tärkeä, vaikka onkin vain pieni osa koko kehon toimintaa 🙂 Voisin yrittää postailla jotain treeni- ja syömisvinkkejä, koska tykkään itsekin lukea niistä 🙂 Kehonhuoltoonkin olisi tarkoitus vielä perehtyä tarkemmin lähiaikoina, sillä olen oivaltanut siitä jotain uutta 😉

 
Tykkää jutusta