Kilpaileminen on urheilun suola

Suurella jännityksellä odotettu lätkän MM-finaali on nyt ohi ja tämä penkkiurheilija nautti siitä spektaakkelista ainakin täysin rinnoin, vaikka hopeaa tulikin. Mulla oli koko päivän sellainen pieni jännityksen tunne mahan pohjassa, aivan kuin olisi omat kisat tiedossa. Siitä sainkin inspiraatiota kirjoitella tästä aiheesta.

En varmaan ole ainoa, jonka mielestä kilpaileminen tekee urheilusta vielä mielenkiintoisempaa? Itse  pidän myös penkkiurheilusta ja omaan itsekin myös suhteellisen vahvan kilpailuvietin. Mä vaan rakastan sitä tunnetta, kun vähän jännittää, ei tiedä miten päin olisi. Kroppa virittyy tunnelmaan nostamalla adrenaliinitasoja ja erilaiset kisatilanteeseen liittyvät ajatukset pyörivät päässä tornadon lailla. Käsillä on se yksi hetki, johon on tähdätty koko kausi ja et voi muuta kuin tehdä parhaasi.

Olen pitkään koittanut löytää nautintoa pelkästään ihan omaksi ilokseen tekemisestä, mutta eihän siitä ole mitään tullut. Jos harrastaisin joogaa niin yrittäisin varmaan kilpailla siinäkin 😀 Olen tässä ehtinytkin jo mietiskellä onko tämä vain yksi luonteenpiirteeni vai olenko tavallaan näiden kaikkien kilpaurheiluvuosien aikana itse opettanut itseni siihen, ettei urheileminen ilman tavoitteita tunnu tyydyttävältä? Vai olenko mä sellainen ihminen, joka tykkään asettaa itselleen tavoitteita, joita kohti tähdätä?

Nykyisessä tehokkuutta vaalivassa yhteiskunnassa tämä tavoitteellisuus tuntuu olevan hyväksi. Kun asetan itselleni tarpeaksi kireät deadlinet, niin työnjälki ja tehokkuus ovat silloin parasta. Yllättäen myös saan luovuutta puskettua juuri näissä tilanteissa hyvin ulos. Teen siis luovaa suunnittelutyötä IT-alalla, jossa työtahti on aika kova. Töitä olisi niin paljon kuin ehtii tekemään ja mahdollisimman nopealla aikataululla. Aina on kiire.

Toisaalta taas nautin vastavuoroisesti suurestikin sellaisesta tilanteesta, ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Yksi parhaita asioita maailmassa on vaikka viikonloppureissu mökille kun tiedossa ole mitään pakollista tekemistä. Voi vaan olla ja makoilla vaikka riippukeinussa lukien hyvää kirjaa. Rauhoittua siihen tilanteeseen ja antaa ajan kulua.

Millaisia liikkujia te olette? Tykkäättekö treenailla omaksi iloksenne vai haalitteko tavoitteita? Entä mikä saa teidät rentoutumaan?

Edellinen juttuni: Tähtäimessä cheerleadingin EM-kisat

Postauksen kuvat Siiri Saarela
Kuvan huppari* ja housut*

Tähtäimessä cheerleadingin EM-kisat

Snapchat-9021742875987690469

Sain kommenttikenttään toivetta, että voisin kirjoitella hieman tuosta toisesta lajistani eli cheerleadingistä ja tässä se tulee 🙂 Tässä vanhemmassa postauksessa kerron, mikä veti takaisin lajin pariin. Ehdinhän mä tosiaan olla jopa vuoden poissa 😀 Eli nyt kun en tänä vuonna kisaa bikini fitneksessä ollenkaan, niin jossain lajissa sitä on kuitenkin päästävä kisaamaan. Ihan mitkä tahansa skabat eivät ole vastassa, vaan tähdätään joukkueeni TCS Smash Raptorsin kanssa Euroopan mestaruuskisoihin. Nuo cheerleadingin EM-kisat pidetään heinäkuun alussa Wienissä ja mä odotan niitä kisoja ja sitä reissua yleensäkin niin innolla! Niin siistiä päästä tuon porukan kanssa reissuun taas <3 Mukaan reissuun lähtee vielä avopuolisoni, jonka kanssa suunnataan kisojen jälkeen Wienistä vielä suoraan Roomaan lomamatkalle <3 Mulla on jopa kunnollinen kesäloma tiedossa moniin vuosiin, niin siistiä. Tulen varmasti kirjoittelemaan enemmän näistä kisoista kesän lähestyessä.

Joukkueeni lunasti EM-edustuspaikan joulukuun SM-kisoista saamalla pronssia sekajoukkueiden sarjassa ja mä hyppäsin joulukuussa heti tuohon kelkkaan. Cheerleadingissä menee nuo edustuspaikat niin, että SM-voittaja lähtee MM-kisoihin Floridaan ja halutessaan myös EM-kisoihin. EM-kisoihin saavat lähteä myös hopeamitalistit ja jos Suomen mestarit eivät halua lähteä kisaamaan Eurooppaan, niin SM-pronssia voittanut joukkue saa sen paikan. Tuo Wienin reissu tulee olemaan mun kolmas EM-edustuspaikka cheer-uralla vuosien 2008 (naisten joukkue) ja 2013 (seka) jälkeen.

Olen aloittanut cheerleadingin siis vuonna 2005 ja kisannut siinä vuodesta 2006 alkaen. Ensimmäiset kisat taisivat olla B-junnuaikoina aloittelija-junioreiden MayMadness-kisat keväällä 2006. En nyt enää muista tarkalleen miten sijoituimme, mutta ei me nyt ihan viimeisiä oltu 😀 Sen jälkeen kisasin naisten joukkueessa vuoteen 2013 asti, jonka jälkeen siirryin sekajoukkueeseen.

Kuvan housut ja huppari täältä*

Monet lajia vähemmän tuntevat kyselevät usein olenko mä se tyyppi, jota heitellään. En ole, onneksi. Ne flyerit joutuvat opettelemaan sen verran hurjia juttuja, että välillä meitä pohjalla oleviakin oikein hirvittää. Varsinkin uusia juttuja harjoitellessa ei aina pysty etukäteen ennakoimaan miten päin tyttö tulee alas, tuleeko sieltä pää, jalat vai kenties monot nassuun 😀 Ei ole siis mitenkään harvinaista, että välillä saa hieman turpiinsa. Nytkin mulla on nenä  hieman kipeänä, kun ohjelman viimeisen pyramidin päälle heitettävän tytön pylly osui lähdössä mua vahingossa naamaan :’D Mä olen siis se kaikista alimmainen tyyppi siellä pyramidin pohjalla ja tyytyväinen siihen paikkaan.

Meillä on tänään koko seuran kevätnäytös loppuunmyydyssä Logomossa, jossa esitämme muokatun version kisaohjelmastamme. Toivottakaa tsemppiä!

Edellinen juttuni: Miten pudottaa muutama kilo painoa kesäksi?

Seuraa minua:
Instagramissa @jadeyolanda
Snapchatissa @jadeyolanda
Facebookissa & Bloglovin’ssa

*sis. mainoslinkin